Biomechanical -näyttelyn esittäytymistä

Facehugger by Kirsi Vahtera

Facehugger by Kirsi Vahtera

Heinäkuussa starttaava, mahdollisesti jopa kolmessa kaupungissa esittäytyvä Biomechanical -näyttely kokoaa ”perinteisten” käsityöammattilaisten näkemyksiä biomekanisoituvasta maailmastamme. Näyttelyn teosto tulee olemaan varsin monitahoinen ja erilainen, kuten sopii eri alojen ammattilaisten tuottamana ollakin. Näyttelylle avatulta Biomechanical 2014 facebook-sivulta löytyy viimeisimpiä teos/teosten tekoon liittyviä kuvia, sekä ajankohtaiset tiedot näyttelyn gallerioista ja esiintymisajoista. Käy tykkäämässä sivua, saa jakaa eteenpäin.

Kyseessä on vahvasti taidepainotteinen pläjäys, joskin erialojen ammattilaisten ote näkynee vahvasti myös teoksissa. Itse puuseppänä työstän mieluusti puuta, mutta vahvan tietoteknisen menneisyyteni johdosta myös elektroniikka näyttelee vahvaa roolia teoksissani. Sukupolven lapsena, tietotekniikan ja koneiden esiinmarssi on ollut vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässä. Vuosikymmenien takaisista Sci-fi leffoista / kirjoista tutuista asioista paljon on toteutunut tähän päivään mennessä. Biomechanical -näyttely lienee ensimmäisiä tällä tapaa koottuja näyttelyitä Suomessa, jossa ”perus”duunarit puskee maailmankuvaansa muokanneiden teosten innoittamina ”taidetta” kansalle.

Globe by Tapio Kangasniemi

Globe by Tapio Kangasniemi

Kesän edetessä jauhanen aiheesta enemmän ja toivottavasti tiiviimmin, lisää teoskuvia ja tekokuvia luvassa myöskin. Näyttelykiertue starttaa Tampereelta galleria Kapriisista 3.7. Siihen on vielä hetki aikaa, ja paljon ehtii tapahtua. Aiheesta erityisemmin kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä lisätietojen toivossa. Tekijäluetteloa ei ole täysin lyöty lukkoon, joten jos jostain putkahtaa esiin joku aiheesta kiinnostunut käsityöläinen, niin tilaa mukaanpääsyn osalta löytynee kyllä. Myös sponsoritarjoukset huomioidaan auliisti.

Tue näyttelyn järjestämistä vaikka lunastamalla itsellesi tällainen hieno Kirsin takoma ja stanssaama Biomechanical-logolla varustettu riipus, hintaa 15 €. Myöhemmin tulossa myyntiin myös t-paitoja, joilla voi myös tukea näyttelyn mahdollistumista. Sähköpostilla voi lähestyä allekirjoittanutta, myös fb-sivujen kautta saanee yhteyden.

Biomechanical-riipus /avaimenperä

Biomechanical-riipus /avaimenperä

Share

Vastaa