Aihearkisto: Huonekalut

Puun Valo -näyttely Pro Puu -galleriassa 6.11.-1.12.2017

Vuosi 2017 piti sisällään vaihtelevasti erilaisia tapahtumia, joihin osallistuin muutamilla töilläni. Päivätöiden viedessä suuren osan ajastani, on tämä omien ideoiden esiin marssittaminen hieman hiipunut. Kuten tätä blogia lueskellessa huomaa, niin myös päivitys aktiivisuus on kärsinyt huomattavasti. Mutta tässä hieman näkemyksiä eräästä aiheesta. Tästä Pro puun sivuille – näyttelyn infoihin.

Kenkäkaappi

Valojen yhdistäminen kalusteisiin on jo pidempään ollut asia jota monessakin eri tilanteessa on tullut sivuttua erinäisin tavoin. Valolla luodaan tunnelmia ja korostetaan joitakin yksityiskohtia, valo ei siis enää pelkästään valaise pimeää. Valaisimiakin on ihan kiva tehdä ja suunnitella, mutta sillä kentällä on tarjontaa yltäkylläisesti jo olemassa. Haastavaa olikin kehitellä jotain uutta, jos sellaista enää oikeasti on edes olemassa. Mutta valon tuominen kalusteisiin, poiki monta ideaa, joita olisi voinut lähteä toteuttamaan. Tälläkin kertaa resurssit, ajan ja valuutan suhteen toivat omat hidasteensa tähän projektiin. Voi mitä kaikkea sitä luovamieli ja osaavat kädet saisivatkaan aikaan jos resurssit olisivat rajattomammat.

Kenkäkaappi

Missä sitä pimeää on, no ainakin meillä kotosalla eteisessä, kun aamulla herään ja pitäisi koiria lähteä ulkoiluttamaan. Katkaisijasta saa valot päälle, kyllä vain ja täten valaisee puolet pienestä kämpästä ja häiritsee mahdollisesti muiden vielä untenmailla olevien hauraita aamu-unia. Eli vähemmän valoa ja kohdennetusti, siinähän se vastaus oli suoraan edessäni, tai jaloissani. Kengät, aivan kengät laitan jalkaan joka aamu ennen kuin lähden ulos. Koiratalouksissa kengät on varsin mukava sijoittaa kenkäkaappiin, niin ne todennäköisesti säilyvät elämän erivaiheissa pidempään käyttökelpoisina. Oliki varsin ilmeistä, että valot löysivät tiensä kenkäkaappiin. Liikkeentunnistin takaa sen, että valot syttyvät kun kaapin luukku aukeaa. Aikaa laitella kenkiä jalkaan, kaapista kajastavan valon piirissä on suhteellisen mukavasti, käyttämäni komponenttien kohdalla tuo aika oli noin 30 sekuntia. Ohut led-lista on myös helppo sijoittaa vaikka valmiiseen kalusteeseen, ledien hyötyjä on monia muitakin, energian säästö lienee se tavallisin joka mieleen tulee sekä pitkä käyttöikä.

Kenkäkaappi

Kenkäkaappi itsessään, sai pinnakseen harjatun kuusen, vastaavaa tekniikkaa käytin aikaisemmin log-locker sohvapöydän valmistukseen. Pinta on tällöin mielenkiintoisempi, lisäksi valo toimii siinä kivan leikittelevästi. Muuten rakenne on ihan perus kenkäkaappia ikea-tyyliin, kaksi kippaavaa ovea/hyllyä joissa kaksi eri tasoa kengille. Kaappi seisoo sorvatuilla jaloilla ja on avonainen alta, jolloin valolla on tilaa tulla alas ja valaista ympäristöä. Eikä taida olla pahitteeksi kengillekkään että kaapin läpi pääsee ilma kulkemaan helpommin ja kengät ehkä myös tuulettuvat hieman.

Kenkäkaappi

Toinen työ jonka tähän näyttelyyn toin, olikin sitten valaisin, jalkalamppu. Erilaisia kokeiluja on tullut tehtyä noiden varjostimen osalta ja tähän lamppuun päätyi eräänlainen paloista koottava malli. Puun käyttö varjostimissa ei ole aina ihan helppoa, se on monesti verrattaen painavaa, lisäksi se useasti ei myöskään läpäise valoa lainkaan, tai jos läpäisee, niin muuttaa sen sävyä oleellisesti. Ajatuksena olikin enemmänkin suojata valonlähde suoralta näköyhteydeltä ja luoda eritasoisilla pinnoilla valolle reitti jota kautta heijastua. Saamaa varjostinta olen roikottanut katossa ja todennut sen luovan mukavan valon ympärileen sekä miellyttävän valokuvion kattoon. Varjostimen osat ovat vesileikattua vaneria, valkoinen väri heijastaa valoa hyvin.

Jalkalamppu



Share

KLIKS DESIGN ᵀᴹ

Kliks Design kalustesarja

Lienee korkea aika hieman päivitellä sivujani. Edellisestä kerrasta on ehtinytkin jo tovi vierähtää, tähän väliin on mahtunut monta bloggaamisen arvoista asiaa, valitettavasti aikaa moiseen ei ole ollut. Koettanen kerätä jonkin sortin kimaran erilaisia töitä joita on tullut tehtyä, mutta tämä postaus on pyhitetty sille johon iso osa ajastani on viimeaikoina kulunut. Toiminimellä tehdyt työt ovat saaneet jäädä taka-alalle, käsittäen lähinnä erilaisia erikoisempia sorvaustöitä.

Pari vuotta sitten siirryin kuluttamaan työaikaani Heinolaan, Heikki Saastamoisen palvelukseen. Se onkin poikinut aivan uusia ideoita ja tuonut täysin uusia mahdollisuuksia, Habitaressa 2016 lanseerasimme uuden kotimaisen kalustessarjan – Kliks Design ᵀᴹ. Kliks Design -säilytyskalusteet valmistetaan kotimaisesta koivuvanerista, hieman perinteisistä puusepänalan tekniikoista poiketen. Tuotteessa yhdistyy kestävyys ja keveys ajattoman skandinaavisen designin kanssa. Lisää tietoa tuotteista www.kliks.fi.

Kliks Design Habitare 2016

Kliks Design Habitare 2016

Tuotteen kehitys ja testaus on kestänyt oman aikansa, virallinen esiinmarssi aloiteltiin 2016 vuoden alussa, Pro Puu -galleriassa pidetyssä Vedellä leikattua – vaneria uudessa valossa -näyttelyssä. Myöhemmin kesällä heinäkuussa SYYT -näyttelykokonaisuudessa olimme myös mukana Kliks-laatikoilla. Nyt on Habitare takanapäin ja katse suunnattu kohti tulevia koitoksia, joista ensimmäisenä siintää helmikuussa järjestettävät Tukholman kaluste-messut..



Share

Log Locker – sohvapöytä valkoiseksi maalattua kuusipuuta

Log Locker - sohvapöytä

Log Locker – sohvapöytä


Edellinen kuvapäivitys oli siis napattu kyseisen sohvapöydän työvaiheesta. Tässä tämä nyt olisi kokonaisuudessaan, sohvapöytä on hypisteltävissä Pro puu -galleriassa Oi Kuusipuu -näyttelyssä joulukuun ajan.
Log Locker - sohvapöytä  Log Locker detail
Karskeista kuusipölleistä koostuva pöytä kätkee sisälleen säilytystilan. Puun pinta on harjattu ja hiottu, jotta käsinkosketeltava syykuvio on saatu esiin. Valkoinen peittävä maali peittää muutoin niin kirjavan pinnan. Kalusteessa on ehkä jopa ripaus pop art -henkisyyttä, yli realistinen kuvaus puupölleistä muovimaisina elementteinä.

Oi kuusipuu -näyttelyn muusta sisällöstä myöhemmin lisää, kunhan ehdin muutaman kuvan ottaa ja kirjoitella.

Share

Woodismin vuosi – Woodistin kohokohdat

Vuosi 2012 on pitkälti lakaistu jo unholaan, mutta Woodismin osalta vuosi oli varsin tapahtumarikas ja antoisa. Vuoden mittaan ripotellut tapahtumat, messut ja näyttelyt saivat arvoisensa kliimaksin kun ammattitaitoinen joukkomme kalusti Suomen metsäkeskuksen uudet tilat Lahdessa. Näin jokavuotisen kevätpäivän sahauksen lähestyessä kiiri mieleeni mm. loppukesän workshop Helsingin kaupungintalon Virka Gallerian sisäpihalla. Piha ja puistopuun ”huostaanottoa” siis jatketaan tänäkin keväänä ja muutamien vuosien päästä näistäkin valmistuu kalusteita, toivottavasti johonkin julkiseen tilaan jossa useammat ihmiset pääsevät niistä nauttimaan.

Projekti metsäkeskus

Metsäkeskuksen sisustussuunnittelun laatijana toimi itseoikeutetusti Tapio Anttila, woodism -henkeen suunnitellut aula-, tauko-, neukkari-, yms kalusteet toteutettiin suunnitelmien pohjalta juurikin piha- ja puistopuita hyödyntäen. Kalusteet ovat uniikkeja ja täysin vertaansa vailla, puun tuntua ei ole peitelty. Joulukuun alussa tilat avattiin ja kuuleman mukaan sisustuksesta on kovasti pidetty. Alla pienimuotoinen kuvagalleria.

Virka

Kutsu tuottaa näyttely Helsingin kaupungintalon Virka Galleriaan oli ehdottomasti yksi kesän kohokohtia. Oli ilo työstää hyvää puuta, jolla oli oma tarinansa takanaan. Sainkin työstää erittäin makeita jalava lankkuja Timo Suutarin ja Tapio anttilan suunnitelmien pohjalta. Näyttelyn kalusteet olivat esillä vielä syksyn Olo’Muoto messuilla Lahdessa sekä tämän vuoden helmikuussa Korpilahdella Höyry-galleriassa. Kiinnostuneille tiedoksi, näyttelyihin tuotettua esineistöä on edelleen myytävänä, ja joitakin malleja myös valmistetaan tilauksesta. Eikä mikään estä kyselemästä oman uniikin pihapuutuotteen suunnittelua ja valmistustakaan. Lisätietoa Woodism.fi.

Share

Vanha kaapelikela sohvapöydäksi

recycled cable reel

Re-designia, recycled tai trash, mitenkä sen kukin käsittää. Vanhasta uutta, siis kuitenkin. Kaapelikela siis sai uuden elämän sohvapöytänä. Ihan koskemattomaksi sitä en malttanut jättää, vaan toiveiden mukaisesti tummaksi ja pyöreyttä pois. Purkasin kelan osiin ja sahasin kannesta ja pohjasta siivut pois. Kannen ja pohjan yhdistäville raudoille on kanteen tehty pienet upotukset, muutoin alkuperäiseen runkoon ei ole kajottu. Hionta ja vahaus, sekä pintaan vielä muutama kerros lakkaa. Kannessa olevat reiät kaipasivat jotain, joten sorvasi niihin jalavasta pienet kipot.

sohvapöytä detail

Kaapelikela sohvapöytä

Share