Lahtiwood

Lahtiwood

LAHTIWOOD-sivusto on kahden lahtelaispuusepän tuottama näyteikkuna lahtelaiseen puuosaamiseen ja rakentamiseen, sen perinteisiin ja tulevaisuuden visioihin.

Tapion idean pohjalta ja yhdessä Saulin kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta syntyi LAHTIWOOD. Hankkeen nimiteeman runkona toimii puusta valmistettu ulkoilmateos osana näyttelykokonaisuutta.

Sivustolle on tarkoitus kerätä kattavasti materiaalia pääasiassa puuosaamiseen ja -rakentamiseen liittyen, mutta sivusto esittelee myös tekijöitä, heidän töitään sekä erilaisia projekteja ja suunnitelmia, joissa he ovat mukana.

Aiheina yleisesti lahtelainen kaupunkikulttuuri, luontokohteet, kaupunkikuva, ja -miljööt sekä pienoismallit. Lahtelaispaikkoihin keskittyy Tapion ja Saulin toimittama Lahtipodcast. Lisäksi sivusto esittelee erilaisia (puu)tuotteita, tapahtumia, näyttelyitä ja tilaisuuksia.

Tiedustelut info[at]lahtiwood.com

LAHTIWOOD sai myös oman youtube -kanavan, LW-kanava, josta näitä ääni ja videopuolen asioita voi seurata. Niin kuin kaikki ”hyvät” idean, myös Lahtiwood kasvaa ja kehittyy, kaikki osa-alueet tukevat osaltaan toisiaan ja ovat täten tekijöidensä näkösiä luomuksia aikansa Lahdesta. Ohjelmaesittelyt tästä linkistä.

Share

Vastaa