Avainsana-arkisto: lyhytelokuva

Kiskojen viemää osa 2

Lahden rautatieharrastajat topparoikka ry järjesti 3.11 Kino Iiriksessä lyhytfilmi katselmuksen. Teemana oli rautatieaiheisia lyhytfilmejä 1960- ja 70-luvuilta. Näytöksiä oli kaksi, joista ensimmäisessä ajankuvia rautatieläisistä ja toisessa näytöksessä harrastajapohjaisia kuvauksia.

1. Näytöksen parasta antia oli ehdottomasti ajankuvan muutos nykypäivään verrattuna. Rautatiet, valtionrautatiet ovat ajan saatossa työllistäneet lukuisia ihmisiä. Tekniikan kehittyessä ja maailman muuttuessa ovat valitettavan monet näistä kuvatuista työpaikoista kadonneet tai ainakin toimenkuva muuttunut oleellisesti. Jotenkin tuntui näitä filmejä katsoessa että ennen vanhaan ihmiset olivat enemmän sydämellään mukana tekemässään työssä, yhteiskunnan asettamat vaateet ja odotukset eivät ehkä olleet niin kova taakka.
Kiskoja pitkin henkilöliikenteen lisäksi on alusta saakka kulkenut satoja tonneja tavaraa ja raaka-aineita, esimerkiksi päivän kolmas pätkä Nippuja Nippuja Nippuja, kertoi Honkataipaleen vanhasta tukkirautatiestä. Viiden kilometrin matkalle oli kannattavampaa rakentaa rata tukkien siirtämiseksi Saimaalta Kymijokeen. Rata oli käytössä n. 1910-1976.
Näissä filmeissä oli nähtävissä ajan muutos, vetokaluston muuttuminen, rataosuuksien sulkeminen jne. Kehitys on johtanut siihen että aiemmin välttämättömänä pidetty muuttuu ajan saatossa tarpeettomaksi.

2. Näytös, joka koostui harrastajapohjaisista kuvauksista, alkoi myöskin haikeilla tunnelmilla. Olavi Almin kaitafilmille kuvaamassa pätkässä oli Jokioisten-Forssan rautatien viimeisiä vetoja. Ajan hammas kalusi talvisen rataosuuden viimeisen kaupallisen vuoron. Seuraavassa Almin kuvaamassa pätkässä Takaisin kaidalle polulle, kuvattiin radalta suistuneen junan kampeamista takaisin kiskoille. Dieselveturin vetämä juna oli törmännyt traktoriin ja suistunut näin pois radalta, traktori ei ollu kärsinyt mainittavampia vahinkoja. Vuoden 1966 värillinen kaitafilmi toisti hyvin paikalla vallinneen tunnelman, joka kaikesta huolimatta oli varsin rento. Paikalla oli väkeä jos jonkinlaista.

Hyviä historia kuvauksia Suomalaisuudesta ja Suomen infrastruktuurista, ihmisistä ja ajasta. Aika kuultaa muistot kuten sanotaan, kaitafilmi tekee vielä enemmään kunniaa. Tulevia lyhytelokuva tapahtumia odotellessa. 2.-6.4.2014 Kinos elokuvafestivaali

Share

Kun kiskot ei riitä

Kiskot
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry järjesti mittavan elokuvaillan Kino Iiriksessä sunnuntaina 1.4. Kiskojen viemää -käsiohjelmasta selvisi, että kolmeen noin tunnin mittaiseen näytökseen mahtui mukaan yhteensä 14 lyhytfilmiä. Henkilökohtaisesti en myönnä oirehtivani minkään sortin junahulluudesta, vaikka viime kesänä museojunaa kävinkin Ahtialan rataosuudella bongaamassa useampaankin otteeseen. Jo hyvissäajoin varhaislapsuudessa olen saanut ensikosketukset rautateihin, kun kesäisin mummolassa vieraillessamme olimme alati valppaina läheiseltä tasoristeykseltä kuuluvalle etusoitolle. Tuolloin oli vielä sen verran aikaa, että vikkelillä jaloilla ennätti ihastelemaan jo laskeutuneiden puomien takana lipuvaa junaa.
Niinisalo tasoristeys Taulunojantie
Niinisalon tasoristeys, lähes yhtä muuttumattomana kuin lapsuuden seepian hohtoisissa muistoissa.

Näytös 1
Suuri junaryöstö – mustavalkoinen mykkäelokuva, aloitti elokuvakimaran. Melkoisen lystikäshän tuo 1903 vuoden teos oli, sopivasti hauskuuttava. Tunnelma olikin jo varsin vapautunut kun toisena kuvapätkänä pyörähti Topparoikan esittelypätkä, joka kertoi uutteran yhdistyksen työstä rautatiemuistojemme säilyttämisen hyväksi. Radanrakentajien hautausmaa taas kertoi karun totuuden kiskojen hinnasta, kukapa olisi uskonut, että radan rakentaminen olisi aikoinaan vaatinut sankoin joukoin myös ihmishenkiä. Neljäs esitys, Yöjuna taas aiheutti katsomossa jollekin tai mahdollisesti joillekin, yöjunissa matkustavien väistämättömän kohtalon. Puolivälissä filmiä alkoi katsomosta kantautua suhteettoman raskaita hengitysääniä, eikä filmin loppuessa ollut epäilystäkään siitä, että napakat aplodit toimivat varmasti oivana herätyskellona. Kieltämättä Yöjuna oli suhteettoman tylsä, aiemmin nähtyihin esityksiin verrattuna. Junamatkan hurmaa päätteli ensimmäisen näytöksen ja se olikin koko illan loistavin pätkä. Aivan uskomattoman mukavasti tarinoitu.

Vaunut

Näytös 2
Sen enempää filmejä erittelemättä, teemana oli ammattikuvan muutos. 1950-luvulta aina 2000-luvulle tultaessa on rautateillä koettu suuria muutoksia. Tänä vuonna rautatiet juhlivat 150 vuotista historiaansa suomessa, vielä 50 vuotta sitten voidaan sanoa alan kukoistaneen ja työllistäneen tuhansia ihmisiä. Pasilan konepaja oli esillä kolmessa videoinnissa 1975, 1991 ja 2002. Muutos noiden vuosien välillä on varsin dramaattinen, pistääkin pakosta miettimään, että onko se kehityksen hinta, että työvoimaa ei enää tarvita samassa määrin kuin ennen.

Pikku-Jumbo

Näytös 3
Päivän päättänyt reilun tunnin setti olikin sitten varsin pitkälle vain alan harrastajia palvelevaa. Mässäilyä ja fiilistelyä höyryvetureilla. Hauskin kohta olikin höyryvetureiden kiihdytyskilpailut. Höyryvetureista vain jokunen on enää jäljellä, joten onhan niissä sitä nostalgiaa. Eikä käy kieltäminen etteikö hv:n vihellys ja puksutus saisi ihan erilaisia fiiliksiä aikaan kuin suht äänettömästi laiturille lipuva intercity. Ihmisrodulla on ollut tapana koettaa säilyttää jälkipolville edes joitain paloja historiaa, valitettavasti vain harvalla on siitä huolimatta mahdollisuus niitä päästä todellisuudessa näkemään. Vaikka onhan meillä nykyisessä tietoyhteiskunnassa useita erilaisia mahdollisuuksia säilöä näitä kallisarvoisia asioita tuleville polville ja saattaa ne nähtäviksi ja tietoisuuteen. Vain menneistä voi ottaa opiksi.

Lopuksi vielä museojuna Pikku-Jumbo vetopuuhissa viime kesänä.

Share