Avainsana-arkisto: pellavaöljy

Muotoa etsimässä

Kulhot muotoa etsimässä
Muoto, tuo aina niin kimurantti käsite, on valitettavan paljon kiinni itse kunkin omista mielikuvista. Yhtä oikeaa ei ole eikä liioin väärää. Lähdin metsästämään muotoja kulhoille. En kuitenkaan halunnut tehdä ihan kamalan sekavaa seuruetta. Sarjan kukin kulho on samasta visakoivu -pöllistä, aihiot ovat kooltaan lähes identtisiä, lieviä luonnon sanelemia kokoeroja lukuunottamatta. Visakuvio on kaikissa varsin maltillista, hieman loimua mukana. Materiaali oli varsin hyvässä kunnossa, vain pöllin päistä piti kymmenisen senttiä hävittää halkeilun takia.

Siivellinen visakoivuinen kulho

Pyöreätä ja kantikkuutta, siinä reseptin alkusävelet. Kun muistaa pitää näpit oikealla puolen talttatukea, säästynee isommilta kolhuilta ja vekeiltä. Mikään helpoin sorvaustyö tämä ei ole, mutta ei se missään nimessä ole mitenkään ylitsepääsemätön. Vaatii tarkkuutta, terävät taltat ja aikaa. Hosua ei parane tai päätyy hyvin nopeasti tekemään ihan normaalin mallisia kuhoja. Perusideahan on jättää osa aihiosta pyöristämättä, jättää kulholel niin sanotut siivet. Niitä voi sitten ”muotoilla” haluamaansa asentoon. Työstin nämä hyvin pitkälle täysin aihion mukaan, mikäli päälipinnassa oli halkeamaa, niin siivet alas, ja mikäli ehjää, niin ylös.
Siivellinen visakoivuinen kulho
Kuten aiemmin totesin, muodot ovat mielipiteitä. Itse olen tykästynyt ajatukseen jättää puun omaa luonnollista ilmettä tuotteeseen. Näissäkin kulhoissa näkyy tuota luonnon reunaa. Pintojen on muuten syytä olla käsin koskettaessa miellyttävän tuntuiset. Erilaiset tekstuuritkaan eivät olisi lainkaan pahasta. Tuotteen käytännöllisyyttä ei pidä kuitenkaan unohtaa, selkeät taide-esineet ovat sitten oma lukunsa, mutta usein niilläkin soisi edes jonkun viitteen jostain funktiosta olevan jäljellä.
Siivellinen visakoivuinen kulho
Kulhojen vetoisuudet ovat varmaan desin sisällä samaa luokkaa, syvyys 5cm luokkaa ja halkaisia n. 10cm, Aihion mitat noin 15x15cm. Pintakkäsittelynä on pellavaöljy, joten kulhot sopivat ruoka-aineiden kanssa käytettäväksi. Koriste-esineeksi voisi pinnan käsitellä jollakin muulla tapaa, jolla saisi vielä tehostettua tuota visan kaunista kuviota.
Kulhot

Kello savottaa

Joulun kellot
Aiemmin aloittamani joulukello -projekti on tuottanut reilun kymmenkunta kelloa, visakoivusta sekä lahovikaisesta jalavasta. Kellot kilkkaavat kivasti toisiaan vasten, mitään kilistintä en tuonne sisälle laittanut, mutta sinne voisi helposti ripustaa vaikka pienen puisen pallon tai vaikkapa metallisen kulkusen.

Share

Joulun kellot

Kuvasarja ja pieni sepustus vaiheista. Joulun kellot, vaikka kuusen koristeeksi. Materiaalina kotimainen visakoivun oksa, pintakäsittelynä pellavaöljy sekä mehiläisvaha, Ripustusnaru pellavanarua.
making_xmas_bell
Ahion kiinnitys, tässä nelileukapakkaan. Karkea pyöristys rouhintataltalla ja loppu pyöristys neidonkynnellä, kuten myös päädyn tasoitus
making_xmas_bell
Päädystä sisään neidonkynnellä ja halutun muotoisen ”kupin” muotoilu.
making_xmas_bell
Leveämmät reunat, näin kellomaista muotoa myös siäpinnalle. Tämän jälkeen sisäpinnat voi hioa. Sorvista kierrokset alas ja papereissa karkeasta hienompaa kohden edeten. Papereina 120, 180, 240, 320 ja 400. Paperit ovat Mirkan valikoimista 50mm leveää kangasselkäistä nauhaa aina 320 karkeuteen asti. 400 karkeus on Mirkan foamiselkäistä, myöskin rullatavaraa, joskin wc-paperi -tyyliin katkopaloin.
making_xmas_bell
Ripustusnarulle voi jo tässä vaiheessa porata reiän, näin se tulee mukavasti keskitettyäkin.
making_xmas_bell
Seuraavaksi aletaan muotoilla ulkopintaa, neidonkynnellä haettu kellon reuat.
making_xmas_bell
Kellon sisäpinnan syvyys kannattaa mitata ja merkitä hyvissä ajoin, jottei vahingossa ulkomuodosta tulee liian pientä tai isoa.
making_xmas_bell
Erotustaltalla voi alkaa rajaamaan kellon yläpintaa. Liian ohueksi ei kannata ottaa, jottei kellon muotoja sorvattessa ala syntymään vaappumista ja väsymistä.
making_xmas_bell
Kellon muodot syntyvät helposti yhdelläkin taltalla. Lieriösorvauksesta kun on kyse, neidonkynnen muotoon teroitettu kourutaltta on oivallinen väline. Sillä syntyy niin koverat kuin kuperatkin muodot. Lisäksi sillä pystyy nopeasti sorvaamaan myös päätypuuhun onteloita, eli tuon kellon vaatiman sisämuodon.
making_xmas_bell
Kun haluttu muoto on saavutettu, suoritetaan ulkopinnankin hionta.
making_xmas_bell
Hiottuun pintaan levitetään rätillä pellavaöljyä, jonka päälle vielä vähäsen mehiläisvahaa. Pellavaöljyiset rätit voivat leimahtaa itsekseen liekkeihin, joten niiden asianmukaisesta hävityksestä / sijoituksesta on syytä huolehtia.
making_xmas_bell
Pintakäsittelyn jälkeen kellon voi irottaa esim. erotustaltalla. Narun pätkä ripustuslenkiksi, narun voi nyt pujottaa poratusta reiästä läpi.
making_xmas_bell
Kokoelma joulun kelloja, jokainen on yksilö, niin puun syykuvion kuin pienten muoto erojenkin suhteen. Kun muutaman on sorvannut alkaa löytymään sopiva rutiini ja päivän päätteeksi on kelloja ripustaa vaikka naapurinkin joulukuuseen.
Puulajeja vaihtelemalla saa eri värisiä ja eri tuoksuisia kelloja aikaiseksi. esim. katajasta saa erittäin hyvältä tuoksuvat kellot.

Share

Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Puumunat vaahterasta
Vastaus: muna.. Kanaa en vielä olekkaan tehnyt, jos ei savesta muovailtua kukkopillin irvikuvaa voi moiseksi laskea. Puumuna on siis kananmunaan verrattavissa oleva puinen vastine. Koriste-esine, tai jotain vastaavaa. Munan muotohan on vähän määrittelemätön, joten periaatteessa sitä sorvatessa ei pahasti voi mennä mönkään. Itse valitsin näihin kahteen testimielessä sorvattuun esineeseen puuksi vaahteran, jossa mukavasti luonnetta tuova raita syiden välissä. Pellaöljy jota käytin munien pintakäsittelyyn on vaaleaa vaahteraa muuttanut oleellisen paljon tummemmaksi, ehkä jopa hieman punertavaksi. Pellavaöljy ei tuoreena omasta mielestäni haiskahda kovinkaan hyvältä, mutta kuivahdettuaan se katoaa lähes kokonaan, tai ainakin muuttuu miellyttävämmäksi.

Lyöntimetallit

Sorvattu laakea pullo
Lähdin pienelle tutkimusmatkalle, erään toisen projektin siivittämänä. Toisesta projektista lisää ensi kuussa avautuvan rauta-aika -näyttelyn tiimoilta. Lyöntimetallit, lyöntikkultaa, lyöntihopeaa jne.. Olivat minulle entuudestaan kokematon maaperä, mutta pelkäämättömin ottein koetin ottaa asoista selvää ja hankkia moisia käsiini. Paikallisesta Sinelli-liikkeestä löysin Fimon valikoimiin kuuluvia lyöntimetalleja, kultaa ja hopeaa siis. Alumiinia ne ilmeisimmin ovat, mutta värit mukailevat kultaa ja hopeaa.

Perusidea siis on, että lyöntimetalli / lehtikulta kiinnitetään sille tarkoitetulla liima-aineella. Purkissa lukeepi: Size for leaf metal. Ainetta levitetään puhtaalle, pölyttömälle ja rasvattomalle pinnalle ohut tasainen kerros, aineen annetaan ”tekeytyä”. Noin 15min päästä aine on muodostanut tahmean pinnan, jonka päälle lehtimetalli asetetaan, painellaan jollakin pehmeähköllä, sudilla, rievulla, tms. Tämän jälkeen sudilla harjataan metallia, jolloin ylimääräiset metallit irtoilevat pois. Eli kansanomaisesti sanottuna, ne kohdat joissa mokasit liiman levityksessä, lähtevät irti ja onnekkaimmat palaset pysyvät kiinni. Yhtäkaikki, mielenkiintoista ja inspiroivaa. Ihan uutta puhtia saa joihinkin varsin arkisiin juttuihin, vähän glamouria.

Ja mitenkäs sitten päädytään tuohon kuvassa olevaan kosmiseen väri-iloitteluun.. Siinä kuvaan astuvat samaisesta askarteluliikkeestä ostetut Alcohol Ink:it. Nopeasti kuivuvat ja läpikuultavat alkoholipohjaiset musteet muodostavat nopeasti metallisille pinnoille erilaisia värimaailmoja. Ja käyhän nuo suoraan puullekkin, periaatteessa petsistähän tuossa on kyse, jonka litrahinta on päätä huimaava. 15ml maksoi 4,60€, ihan oman mielenterveyteni tähden en lähde sitä laskemaan, näkeehän tuosta jo otsallakin. Ja jos itse tykkää sekoitella, niin resepti on kyljessä. Se toinen vaihtoehto noiden värien loihtimisellehan olisi ollut erilaiset kemikaalit, mutta päädyin sitten aitaa alittamaan. Ihan tyytyväinen olen. Sorvaustyö tosin koki pienen onnettomuuden.

Itse pullo, tms. On siis sorvattu kolmesta eri puusta. Pohja jossa on tuota väriloistoa, on koivua, hiukkasen lahoa sellaista. Pääliosa on jalavaa, jossa myöskin hiukkasen lahoa ja kaula on sitten ihan tervettä pähkinää. Kaula on koottu sekmenteistä, ja esinettä kohdannut onnettomuus aiheutti sen, että piti periaatteessa jättää kaulaan vain porattu reikä, eikä sen isommaksi avartaminen käynyt enään lukuun. Lahohko koivu päätti hieman antautua jalava osan liimauksen jälkeen, ja koko komeus kierähti lattialle. Tästä taas sen verran viisastui, että vaikka se lahoin puu olisikin kaikista kauneinta, niin ei ei aina kestä. Onni onnettomuudessa oli se että palaakaan ei irronnut ja putelin sain sorviin vielä kiinni kaulan viimeistelyä varten. Lyöntimetalliosiossa on pintana spraylakkaa, joka ei värejä liuottanut. Ja loppu osa pullosta on käsitelty sellakalla.

Kaulakoru ja korurasia
Kummitytöllä oli syntymäpäivät ja pihiin tapaani tein taas itse jotain. Sorvailin erikokoisia ja mallisia helmiä, eri puulajeista ja kokosin niistä helminauhan. Sorvasin myös korulle rasian, jonka kanteen taiteilin lapsille tutun kissahahmon. Sisä ja ulkopintaan useampi kerros lakkaa, niin kestää sitten vähän kovempaakin käsittelyä.

Puunuija
Aina ei kaikkia työkaluja haeta kaupasta. Tuli ihan pakottava tarve pienehkölle puunuijalle, ja jos en paljoa valehtele niin 20 minuutin päästä sillä jo oltiin työntouhussa. Varsi on saarnea ja pää jalavaa. varsi on päästä halkaistu ja siihen on asetettu kiila, joka siis levittää varren päätä, kun se painuu kolonsa pohjalle. Varsi kiilautuu näin paikoilleen eikä irtoa nuijalla naputeltaessa.

Kynttilänjalka saarni
Lopuksi vielä se ”lupailtu” pienempi kynttilänjalka, tämäkin on pöytäkynttilöille suunnattu, mutta voipi toki käyttää joillekkin muillekkin asioille tarjoilualustana. Pintakäsittelynä Osmo colorin musta öljyvaha. Siitä suurin osa siis hangattu välittömästi pois, jolloin sen tummat pigmentit korostavat näyttävästi saarnen syyrakennetta. Huokoisempi puuaines imee väriä nopeammin itseensä ja tulee tummemmaksi.

Share