Puupiirros tekniikkana on melko simppeli, kaiverretaan haluttu kuvio puulle, levitetään väri ja painetaan alustaan. Puussa itsessään on jo ihan kivasti grafiikkaa, värejä ja syykuvion vaihteluita. Otin lähestymistavaksi päätypuun vuosirenkaat. Puukiekko on hiottu täysin tasaiseksi, jonka jälkeen sen pintaa on teräsharjalla harjattu. Teräsharja kuluttaa puuta, päätypuun tapauksessa pehmeämpi kevätpuu kuluu nopeammin kuin kova kesäpuu, joten vuosirenkaiden struktuuri nousee esiin.
Värin levitin telalla suoraan puun pintaan, ja kankaalle painantaan käytin painovoimana sitä mitä sattui olkavarresta tuolloin löytymään. Painojälki yllätti positiivisesti, syykuviosta tuli sopivan erottuva ja luonnollinen. Myös sydänpuu ja oksankohta erottuvat valmiissa painotuotteissa hienosti. Painoin kaikkineen kolmella värillä kankaalle, sekä tein muutaman vedoksen myös paperille. Sininen versio on päätynyt näiden sivujen taustallekkin.
Teollismaisen tasaisen jäljen tuottamiseksi vaatisi tämä metodi jonkin sortin prässin. Lisäksi pitäisi huolehtia siitä että kankaan alla ei ole mitään ylimääräistä, kuten langanpätkiä, jotka näkyvät valmiissa painotuotteessa. Kuvan siirtämiseki, paperin voi myös asettaa painopinnan päälle ja hieroa telalla tai jollakin muulla sopivalla välineellä paperin taustaa painopintaa vasten. Kangas voi olla liian joustavaa tuottaakseen tällä tapaa tarkkoja kuvia.
Painoin kolmivärisen päätypuu kuvan, hakien eräänlaista 3d-vaikutelmaa. Kankaasta ompelin kassin. Painaminen valmiisiin t-paitoihin onnistuu tällä menetelmällä näppärästi ja nopeasti kotona keittiönpöydän ääressä. Kangasvärit pitää muistaa kuivattaa ja silittää ennen ensimmäistä pesukertaa.