Avainsana-arkisto: puuseppä

Lahtiwood

Lahtiwood

LAHTIWOOD-sivusto on kahden lahtelaispuusepän tuottama näyteikkuna lahtelaiseen puuosaamiseen ja rakentamiseen, sen perinteisiin ja tulevaisuuden visioihin.

Tapion idean pohjalta ja yhdessä Saulin kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta syntyi LAHTIWOOD. Hankkeen nimiteeman runkona toimii puusta valmistettu ulkoilmateos osana näyttelykokonaisuutta.

Sivustolle on tarkoitus kerätä kattavasti materiaalia pääasiassa puuosaamiseen ja -rakentamiseen liittyen, mutta sivusto esittelee myös tekijöitä, heidän töitään sekä erilaisia projekteja ja suunnitelmia, joissa he ovat mukana.

Aiheina yleisesti lahtelainen kaupunkikulttuuri, luontokohteet, kaupunkikuva, ja -miljööt sekä pienoismallit. Lahtelaispaikkoihin keskittyy Tapion ja Saulin toimittama Lahtipodcast. Lisäksi sivusto esittelee erilaisia (puu)tuotteita, tapahtumia, näyttelyitä ja tilaisuuksia.

Tiedustelut info[at]lahtiwood.com

LAHTIWOOD sai myös oman youtube -kanavan, LW-kanava, josta näitä ääni ja videopuolen asioita voi seurata. Niin kuin kaikki ”hyvät” idean, myös Lahtiwood kasvaa ja kehittyy, kaikki osa-alueet tukevat osaltaan toisiaan ja ovat täten tekijöidensä näkösiä luomuksia aikansa Lahdesta. Ohjelmaesittelyt tästä linkistä.

Share

Takaisin sorvin ääreen

Puuseppänä lausahdus ”takaisin sorvin ääreen” pitää usein myös sanatarkasti kutinsa. Vuosi 2014 on polkaistu käyntiin, ja uusia mielenkiintoisia projekteja on jo näköpiirissä. Töitä otetaan toki vastaan, koko vuotta ei ole buukattu täyteen. Aika näyttää miten yleinen taloustilanne vaikuttaa tilauksiin ja tekemisiin, mutta eiköhän jatkossakin ole tarvetta uniikeille mittojen mukaan valmistetuille kalusteille. Ehkä vanhan tuunaaminen ja sellainen re-design nostaa enemmissä määrin päätänsä, nostalgia. Kirpputorilta tarttui jo haaviini 80-luvun Sony Walkman, korvalappustereot niinku tapana oli niitä kutsua.

Sorvaten

Vuoden ensimmäisistä pyöräytyksistä valmistui pöytälamppu, sekin on projekti joka on muistivihkossa kummitellut jo pidempään. Pöytälampusta voisi olla jopa tuotteeksi asti, vaikka niitä marketit ovatkin pullollaan, mutta aina sekaan mahtuu muutama luonnollisesti kaunis yksilö. Sähköosat ja varjostin löytyivät tällä kertaa clas ohlsonilta yhteishintaan 12,80€. Puuna käytin visakoivua, joka on toki hintansa puolesta tyyristä n. 10€/kg. Lampun lopullinen paino on kilon luokkaa, joten materiaalia siinä on ennen työstöä ollut pari kiloa. Työaikaa tähän projektiin meni kaikkineen n. 2 tuntia. Sahausta, sorvausta porausta ja kilkkeiden asentelua, lisäksi pitää muistaa että aikaa kuluu myös tarvikkeiden hankintaan.

Pöytälamppu

Puinen kamera osa 2

Puiset kamerat saivat jatkoa, ja ensimmäiset kappaleet ns. kakkos mallista ovat valmiit, eli digipokkarit olkaa hyvät.

puinen kamera digipokkari

Vuoden 2013 kuvakooste

Latasin googletilin turpeeseen sorvausaiheisia kuvia ja koostin yotuben työkalulla niistä dia-koosteen. Äänetön yhdeksän minuutin pätkä pitää sisällään osan vuoden aikana sorvatuista tuotteista ja sorvatuista osasista, mukana myös joitakin yleiskuvia aiheesta. Mukana joukossa on paljon myös sellaista mitä en ole sivuilla käsitellyt, joten sieltä vain inspiraatiota hakemaan.

Share

Log Locker – sohvapöytä valkoiseksi maalattua kuusipuuta

Log Locker - sohvapöytä

Log Locker – sohvapöytä


Edellinen kuvapäivitys oli siis napattu kyseisen sohvapöydän työvaiheesta. Tässä tämä nyt olisi kokonaisuudessaan, sohvapöytä on hypisteltävissä Pro puu -galleriassa Oi Kuusipuu -näyttelyssä joulukuun ajan.
Log Locker - sohvapöytä  Log Locker detail
Karskeista kuusipölleistä koostuva pöytä kätkee sisälleen säilytystilan. Puun pinta on harjattu ja hiottu, jotta käsinkosketeltava syykuvio on saatu esiin. Valkoinen peittävä maali peittää muutoin niin kirjavan pinnan. Kalusteessa on ehkä jopa ripaus pop art -henkisyyttä, yli realistinen kuvaus puupölleistä muovimaisina elementteinä.

Oi kuusipuu -näyttelyn muusta sisällöstä myöhemmin lisää, kunhan ehdin muutaman kuvan ottaa ja kirjoitella.

Share

Riihikuivaa

Marraskuun näyttelynä Pro puu galleriassa Markku Tonttilan ja Terhi Juurisen yhteisnäyttely, Riihikuivaa – keramiikkaa ja mäntykalusteita. 30.10-29.11.

Riihikuivaa - keramiikkaa ja mäntykalusteita

Galleriatilan täyttää mäntyinen tuoksu, 1700-luvulla riihen lattialankkuina käytetty mänty on saanut uuden muodon kalusteissa. Harmaantuneesta piilutetusta pinnasta on paikoin jäljellä vain muisto, kertomassa ajan hampaan työstä, joka ei reilussa parissa sadassa vuodessa ole ehtinyt puuta tuhoamaan. Näyttelyn esineistö on oiva esimerkki siitä miten pitkäikäistä puu voi olla, ja miten se on muokattavissa nykypäivään vielä vuosisatoja aiemman käyttötarkoituksen jälkeenkin.

Riihikuivaa - keramiikkaa ja mäntykalusteita

Kuten nimi riihikuivaa viittaa, niin riihimäisissä tunnelmissa liikutaan. Esineistöön onkin löydetty inspiraatiota riihestä ja siellä tapahtuneista askareista. Terhi Juurisen keraamiset astiat huokuvat vanhanajan henkeä, mutta ovat silti omalla tavallaan moderneja. Puupolttoisessa savessa on se oma tunnelmansa joka käy yhteen tämän ikiaikaisen männyn kanssa ja tekee näyttelyn esineistöstä mielenkiintoisen ja mieleenpainuvan.

Riihikuivaa - keramiikkaa ja mäntykalusteita

Pro puun puikoissa vahvasti häärinyt Markku Tonttila sai marraskuun alussa myös tunnustusta Lahti-Seuralta, kun hänet valittiin vuoden Lahtelaiseksi. Vuoden Lahtelainen on valittu vuodesta 1981 lähtien Seuran vuosijuhlassa. Näyttely onkin siksi hyvin ajankohtainen. Tonttilan pitkä puurtaminen paikallisen /kotimaisen puun parissa on saanut toki huomiota ja tunnusta aiemminkin esimerkiksi Lahden kaupungin 2011 vuoden kulttuurialan tunnustuspalkinon muodossa.

Riihikuivaa - keramiikkaa ja mäntykalusteita

Riihikuivaa - keramiikkaa ja mäntykalusteita

Share

Back on track

Parin kuukauden hiljaisuus oli aika viimein katkaista. On ollu kiirettä ja muuta, joka on vienyt sen viimeisen terän laittaa ajatuksia ylös ja kuvia nettiin. Tässäkin touhussa on oma työnsä ja se ottaa oman aikansa. Pariin kuukauteen mahtuu yhtä jos toista. On huonekaluja, sorvaustöitä, korjauksia ja nettijuttuja yms. Mielenkiintoisia projekteja ja mielenkiintoisia yhteydenottoja mahdollisesti tuleviin projekteihin. Nähtävästi tästä blogin pitämisestä ja kuvien tunkemisesta nettiavaruuteen on ollu hyötyä, kun juurikin näitä mainittuja sorvaustöitä on osattu kysellä. Myöskin puhekuplahyllyjä on tässä muutama tullut tehtyä, kun se oli esillä lehdessä. Aion jatkossakin keskittyä mahdollisimman paljon sorvaustöihin sekä tietty massivipuutuotteisiin.

Ajattelin laittaa esille joitakin kuvia joita puhelimen muistiin on kolahdellut kuluneiden kuukausien aikana.

Tivoli Lahden satamassa
Tivoli - maailmanpyörä

Lahden pienoismallinäyttelyssä oli esillä muutakin kuin autoja ja sotakalustoa.
Pienoismallinäyttelystä

Kahvikumppaneiden ”kahvi”kärryt (tammi)
maitokärryt

Neuvottelupöytää pidemmille neuvotteluille (saarni, metsäkeskus Lahti)
naukkaripöytä

Puhekuplahyllyn lehtihylly versio (maalattua mdf:ää)
Lehtihylly

Vaahtoa spraypurkista, testaa tuotetta aina ennen kuin aloitat maalaamisen.
spray vaahtoa

Hevosveistoksen rakentelua (maalattua mdf:ää)
musta hevonen

Kynttilänjalka luonnollisella reunalla (sorvattua luumupuuta)
kynttilänjalka

Sorvattu mustekynä (loimukoivua)
mustekynä sorvattu

Työkuva, kaapin valmistusta. (visakoivua ja tammea)
kaappi

Sorvattu malja/rasia kannella (visakoivua ja padoukia)
sorvattu radia/malja kannella

Juomakulho (visakoivua)
juomakulho

Kulhon pohjan viimeistelyä sorvissa.
kulhon pohjan viimeistelyä

Biomekaaninen maapallo, ensi kesän koitoksiin valmistettu teos, joka kuvastaa tietotekniikan varassa pyörivää maapalloamme. (mm. koivua, visakoivua, pähkinää ja elektroniikka-sälää)
biomechanical globe

Lahden toriparkin työmaan tieltä raivatut lehmukset päätyivät Pro puun sahauksiin ja täten saavat uuden elämän tuotteina. Tässä ensimmäinen maistiainen sorvilla. Pala lehmuksen pahkaa.
Lahden torin lehmuksen työstöä

Vateja/ lautasia näistä torin lehmuksista tulee valmistumaan rajoitettu erä, kunhan puuaines kuivuu riittävästi työstöä varten.
Torin lautanen

Share