Puusoittimien viimeistely on jatkunut kuluneen viikon kiivaana. Esko Ihalaisen kanssa aloittamani soitinprojekti on nyt muutaman mutkan kautta löytänyt lopullisen äänenmuodostamismuotonsa. Pihlajasta valmistettujen puuputkien soinnissa oli matkan varrella muutama muuttuja. Kyllähän niistä jonkinlainen soundi on alusta saakka lähtenyt, mutta jotenkin se ei vaan miellyttänyt. Ja olihan se tylsää, että näyttelyyn oli jo saatu useampi soitin joissa äänenmuodostustekniikka oli hyvin samankaltainen. Pienen pohdiskelun ja ideoinnin jälkeen, katseemme osui kasaan basson kieliä. Heräsikin ajatus kielien yhdistämisestä putkiin. Ja ensimmäisen pingoitustestin tulokset olivat sen verran vakuuttavia että päätimme yksissä tuumin asentaa jokaiseen tuubiin yhden kielen. Kieli on siin viritetty putken sisään, ja putkea napauteltaessa se lähtee värähtelemään, tuoden näin soittimen äänen ihan uudenlaista sävyä.
Teline on valmistetu lehmuksesta ja käsitely osmo colorin kuusi öljyvahalla, putket pihlajasta ja käsittelynä samaisen tuoteperheen väritön öljyvaha.
Soittimesta puuttuu oikeastaan enään vain asiaankuuluvat kapulat, mansetit, tai mitkä ne nyt onkaan..
Workshoppia – maanantaina 14.5 olikin aikas hulina Pro puun galleriassa. Savi ja puu kaupungissa -hankkeen puuhastelijat saapuivat keraamisine soittimineen paikalle. Yläkerran toimistotiloissa on varmasti hammasta purren koetettu selvitä päivästä. rumpujen ynnä muiden soittimien pauke oli melkoinen koko päivän. Massiivisin tuotos on ehdottomasti noin 500 kiloinen keraaminen rumpu jonka kalvona on kokonainen lehmän nahka. Aivan huikean kokoinen, ja varmasti jokaisen pienen kotirumpalin märkäuni. Pieniä sijoitus ja logistiikka ongelmia toki saattaa tulla ilman asianmukaista kuljetuskalustoa.
Saarnirumpu
Muutaman mutkan ja monen vaiheen kautta myös saarnirumpu valmistui. Rumpu sai ”kalvokseen” ohuen ohuen saarnisen liimalevyn, kera ohutviiluvaneri vahvisteen. Liimalevyn tein 3 millisistä aihioista, joka sitten hioin leveänauhalla noin pariin milliin. Prässäsin sen ohutviiluvanerin kanssa ja tämä hioin vielä lopulliseen vahvuuteensa, eli noin kahteen milliin. Kalvo on kiinnitetty rummun runkoon ruuvein, eli on vaihdettavissa ja jossain määrin myös säädettävissä halutun soundin mukaan. Lisäksi rumpu sai hieman jalkoja alleen, nousten täten hieman lähemmäs soittajaansa. Pintakäsittelyyn osmo colorin öljyvahat väritön ja musta, sekä viimeiselle pinnalle lakkaa. luulisi nyt kestävän muutamat taputukset. Alla rumpukalvo specialistin tyylinäyte, Frederik Bado on valmistanut mm. jätti rummun kalvon ja monet muut savisoittimien kalvoista.
Ja soihan se, harmillisesti kännykän (samsung xcover) äänen tallennus ei kyennyt noita kovimpia ääniä tallentamaan ilman säröilyä, eikä tuon videon äänenlaatu muutoinkaan tee oikeutta sille soundille joka paikalla oli aistittavissa. Mutta hyvin kannustavaa on huomata, että tällä täysin olemattomalla soittimenrakennus kokemuksellakin voi saada aikaan jotain toimivaa. Puusepäntyöllisesti tuo tuotehan on viimeisintä huutoa 😀
Esteettisesti omaa silmääni miellyttää paikalla olevista soittimista erityisesti Timo Suutarin ”läskibasso”mainen puukieli -soitin. Ja ihan mukava jumpse siitä lähteekin. Ikäänkuin pala jotain tuttua, mutta kuitenkin annos jotain ihan muuta.
Puusoi, ja se soi ja soi. Ajattelin tätä jo aiemmin aloittamaani soitinprojektia hieman avata lisää. Tällä kertaa työstökohteena oli kielisoitin, sainkin idean valmistaa vanhasta skeittilaudan dekistä soittimen, lyyran. Suurin urakka oli gripin poistosta jääneen liimakeroksen poistaminen, aika tiukassa oli liki 15 vuoden takainen aines, asetoonilla siitä selvisi. Asetooni vie herkästi maalitkin mukanaan joten sitä ei kannata ihan varomattomasti joka paikkaan läträtä.
Perusmuotona kulahtanut ja elämää nähnyt dekki oli tähän projektiin aivan loistava. Hiljattain hankkimani kuviosaha osoittautui toimivaksi työkaluksi ja pääsikin heti tositoimiin, sillä dekkiin on sahattu aukko, jonka on tarkoitus tuoda lyyramaista ulkomuotoa. Dekki on osittain mennyt poikki, joten siitä on muutama viilukerros hieman revennyt, näitä taisteluhaavoja koetin jättää esille. Eikä dekin yleisilmettä ole muutenkaan lähdetty siistimään vaan, sen on tarkoitus olla suht siinä tilassa, mitä se on ollut käytöstä poistettaessa.
Kieliksi valikoitui kuusi kappaletta metallisia kitaran kieliä, kokoja 0,23, 0,25 ja 0,28. Musiikillisen taitamattomuuteni takia soittimen viritys jäänee jolleenkin muulle. Eikä siten frontside olliekaan taivu Robinin tapaan. Viritystappien virkaa toimittaa tyyliin sopivasti sarja pultteja, joita näppärästi 10mm lenkillä tai vaikka hylsyllä voipi kiristellä. Kielet lähtevät trukkireikien kautta kiinnitetystä palikasta. Kielten välinen etäisyys on pyritty sentään toteuttamaan suhteellisen symmetriseksi. Miellyttävintä on ollut huomata että tästä härpäkkeestä tosiaan lähtee myös ääntä.
Vielä hieman siitimistä ja ylimääräisten kielenpätkien siistimistä ja sijoittelua luvassa. Lisäksi jonkinlainen ständi pitänee tälle vielä valmistaa.
Itse en koskaan ole instrumenttien soittotaitoa jaksanut opetella, muutamaan otteeseen kitaraa ja rumpuja kokeillut, mutta silloin nuorena poikasena ei kyseinen homma niin paljoa kiinnostanut. Tällaisen sisäisen kiinnostuksen kaikkeen joskus tehtyyn omaavana yksilönä, olen toki haaveillut useampaan otteeseen jonkin soittimen rakentamisesta. Nyt tähän soitinprojektiin lupauduttuani olen ahminut youtuben kattavaa arkistoa ihmisen rakentamista soittimista. Heti alkuun oli selvää että lyömäsoitin sekä kielisoitin olisi ehdottomasti must wanted -listalla. Pajupillejä tehdessä on tullut pikkuisen raapaistua jo puhallinsoitin genreäkin, ja olisihan sielläkin monia varsin kiinnostavia kapineita tarjolla. Perus materiaaliksi luonnollisesti on valikoitunut puu, jota tässä on muutenkin tullut jonkin asteisella menestyksellä työstettyä. Aloittelin siis kasaamaan runkoa jonkinlaista rumpua varten. Ohessa muutamalla kuvalla höystettynä ensimmäiset työvaiheet.
1. Puuksi valikoitui saarni, erittäin kaunis syinen lankku päätyi pätkiksi ja siivuiksi.
2. Valmiita siivuja tuli 27 kappaletta. Mitat pit435 lev50 pak15. Osat numeroin tarkkaan jolloin siivujen järjestys on säilynyt koko projektin haluttuna. Tämä saarni oli todella suora syistä joten lopullinen kuviokin on varsin säännöllinen.
3. Seuraavaksi siivujen reunat tuli jyrsiä haluttuun kulmaan, sopivan lieriön aikaansaamiseksi. Pikaisten laskutoimitusten jälkeen n. 7asteen kulmassa olevalla pyrstöuraterällä sain halutun viisteen aikaiseksi. Tällä kulmalla 26 siivua tarvittiin muodostamaan ympyrä. Jyrsintä vaiheessa kappaleiden sommitteluun on kiinnitetty huomiota, ottaen myös huomioon vuosirenkaiden suunnat.
4. Sitten pieni varmistus kokoonpano, mahdollisten virheiden havaitsemiseksi edes jo tässä vaiheessa. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa.
5. Hieman päiden trimmausta, olihan noista siivuista saatava kaikista saman mittaisia. Tämän jälkeen osat oli valmiina ja lähdin kotiin niitä liimailemaan.
6. Liimaukseen käytin cascolin polyuretaani liimaa. Aika sotkuista puuhaa, mutta luulisi ainakin pitävän.
7. Paketti rulalle ja puristumaan. Tässähän näitä aiemmin esittelemiäni liinoja sitten käytetään kovalla menestyksellä.
Hyvinhän tuo tuosta liimaantui, lattian suojana ollut paperikin liimaantui kivasti kalvoksi rummulle. Se mitä tähän lyötäväksi sitten lopulta tulee, kalvo vai jotain muuta, on vielä mietinnässä. Tarkoitus kun on tehdä jotain hieman uutta ja kokeellista, mutta mieluiten kuitenkin jotain soivaa. Tästä projekti jatkuu pintojen siistimisellä ja sen soinnin kehittämisellä, siitä lisää myöhemmin.
Ja lähtihän se ääni siitä kiinni liimaantuneesta suojapaperistakin 😀
