Avainsana-arkisto: Sibeliustalo

Kuka, Mitä, Häh?

Kuka, Mitä, Häh? – näyttely Sibeliustalossa 26.6.-26.7

Kuka, Mitä, Häh?

Lahden Sibeliusalolla saa lokakuussa ensi-iltansa Sleepy Sleepers -henkinen musikaali Kuka, Mitä, Häh?. Musikaali kertoo tarinan 70-80-luvun vaihteen lahtelaisista kaveruksista, jotka eivät turhia jarrutelleet. Kuka, Mitä, Häh? -nättely kertoo siitä, millaista oli olla nuori 70-80-lukujen vaihteen Lahdessa ja Suomessa. Puusepän verstaalle koottu näyttely on kasattu Mato Valtosen säilyttämistä artikkeleista ja lehtileikkeistä sekä legendaarisen Sleepy Sleepersin yhtä legendaarisesta rekvisiittavarastosta. Liikkuvan kuvan ja videomateriaalin näyttelyä varten ovat valmistaneet Lahden ammattikorkeakoulun multimedia-alan opiskelijat. Näyttelyä on täydennetty muun muassa RAvintola Torven alkuperäiskalustuksella, Sleepy Sleepers -yhtyeen kultalevykokoelmalla ja Lahden Moottoripyörämuseon kokoelmista lainatulla ”Saaran Jaavalla”.

Näyttely on avoinna 26.6-26.7.2013 ma-pe kello 10-16, Vapaa pääsy.

Sibeliustalon Metsähallissa on samaan aikaan esillä Lahden alueen teollista muotoilua esittelevä Lahti Biennale ’13 -näyttely

Sleepy Sleepers Lehtileikkeestä

Helteinen päivänavaus

Aloitin keskikesän helteisen keskiviikko aamun kulttuurikylvyllä, varsinainen pulahdus koostui jo yllä mainittujen näyttelyjen lisäksi Art Meets Science -näyttelystä Felmanniassa. Tieteen Ja taiteen rajapintaa hapuilevasti kosiskeleva näyttely koostui 14 kutsutun teiteilijan ja muotoilijan teoksista. Teosten tarkoituksena oli kommentoida tai visualisoida Lahdessa järjestettävän uraauurtavan osallistavan innovaation PIN-C 2013 -konferenssin tutkijoiden tutkimusmateriaalia. Näyttely on avoinna yleisölle 19.6.‒25.7.2013 Fellmannian pohjakerroksessa ja osin myös katutasossa osoitteessa Kirkkokatu 27. Mukana on mm. grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, ääntä ja videota. Mitään varsin suuria tunteita ei esillä olevat teokset herättäneet, yhteys lähdeteoksiin jäi hieman hataraksi, kun pitkälti englanninkielisiä sepustuksia töiden ohessa ei jaksanut aivan loppuun saakka tavata. Teosten tekijät ja heidän henkilökuvansa tuli josain määrin ensimmäisten lauseiden lomassa toki esiin. Ilmastoidusta kellaritilasta oli kavuttava takaisin helteiseen katukuvaan, tulipa siinä saapastellessa havaittua että taidemuseo on kiinni koko kesän remontin vuoksi.

Kitara

Kohti Sibeliustaloa ja juuri alkanutta Biennalea, joskin sisään astuttuani huomion varasti yksinoikeutetusti yllä isommin mainittu Kuka, Mitä, Häh? -näyttely. Puusepän verstaaseen poikkesi kulkuni ja lähdin taivastelemaan ja hämmästelemään Sleepers -henkistä näyttelyä. Lehtileikkeistä, julisteista yms. materiaalista kootut seinäkkeet saivat hetkessä uppoutumaan pauloihinsa. Aikaa kannattaa varata, sillä jos aihe ja historia 70-80-lukujen taitteesta yhtään kiinnostaa, niin siellä on esillä eräänlainen kiikaroitu näkemys tuon ajan menosta ja meiningistä. Oheiskama kuuluu asiaan ja näyttely onkin varsin onnistunut kokonaisuus, sopinee muillekkin kuin rokki-tyypeille.

Lahti Biennale 13

Biennale 13, kokosi suunnilleen kaiken mitä tässä on ollut osittain esillä jo useampaankin otteeseen erinäisten näyttelyiden yhteydessä. Eli tätä paikallista teollista muotoilua, se että onko sitä nyt kuitenkaan ihan täysiveriseksi näyttelyksi asti jää vähän hampaan koloon. Konsepti perustuu jonkin standardin mukaisiin kuljetuslaatikoihin, joihin näitä muotoilun paikallisia kukkasia on kasattu, pinottu, nidottu ja niputettu. Laatikot on avattu ja roinat levitelty jollakin tapaa esille, ainakin tämä systeemi on erittäin helppo viedä messuille ja mihin vain näyttelytiloihin. Näyttelykaman kuljetus ja säilytys kun on aina ikuinen ongelma, tässä sille on oiva ratkaisu, tila vain on hieman rajallinen tekijä, eikä näyttelyn perusilmettä voi kovastikaan muutella. Laatikko pyörillä on laatikko pyörillä. Laatikko itsessään on jo omanlainen näyttelyesine monine avautumisominaisuuksineen ja joissain tapauksissa on jopa häiritsevän hallitseva elementti.

Biennale 13

Sibeliustalon Metsähalli on avaruutensa vuoksi hyvin hankala tila täyttää, joten melko pienehköltä ja kapealta tämä paikallinen osaaminen vaikuttaa. Eipä sitä voi tämän kokoiselta kylältä nyt ihan mahdottomia vaatiakkaan, pitää olla hyvillä mielin, että teollista toimintaa täällä jaksetaan vielä harjoittaa. Isku, Stala, Naisten pukutehdas, Pedro, Asor, HT-Collection, Karlux, Keraplast, Muoto2, UPM sekä CleanDesign Center -mainitakseni näyttelyn esillepanijat. Näyttely myös virtuaalisesti osoitteessa: www.lahti.fi/lahtibiennale

Käykäähän ihmiset vilkuilemassa, näyttelyihin on vapaa pääsy.

Share

Lahti design Sibeliustalossa – Luhta heitti pyyhkeet kehään

Luhta heitti pyyhkeet kehään

Sibeliustalossa on kesänäyttelynä 29.6-27.7 nähtävillä Lahti design, PuuSoi sekä Lanun puistossa -näyttelyt. Piipahdin paikalla pariinkin otteeseen ja mukaan tarttui datakasallinen digikuvatuksia. Esillä oli jo tuttuja juttuja sekä uusia ”huttuja”.

Lahti design

Lahti design, paikallisten isojen toimijoiden tuotteita oli esillä varsin näyttävästi, kehille asennettuina. Sibeliustalon avara Metsähalli antaa tilaa ja oikeutta näille isoille ympyröille. ”Näähän on mageita” -tunnepuuska pääsi melkein yllättämään pienen sieluni. Paikalla Luhdan lisäksi oli Fazer, Kemppi, Halton, Teknoware, Hartwall, Oilon, Isku, Stora Enso sekä Versowood. Kerrassaan upeita renkuloita. Metallisiin renkaisiin oli muiden tuotteet niputettu paitsi versowoodin, jolla luonnollisesti oli puusta valmistettu samaa muotokieltä mukaileva ”reikä” liimapalkissa -tyyppinen ratkaisu.

Teknoware - exitit
Kemppi

Lahti designiin lienee lukeutunut myös muotoiluinstituutin opiskelijoiden Soul of Design näyttely ,joka liki samassa määrin oli esillä jo aiemmin kesällä, Jazztorin yhteydessä. Tuttuja tuotteita siis, joten pääsin vielä kerran kuvailemaan Kirsi Enkovaaran suunnitteleman Memories sohvan. Minähän sen rungon olen tehnyt ja tämä oli tosiaan jopa toinen kerta kun pääsin täysin valmista tuotetta ihailemaan.

Memories sohva - Kirsi Enkovaara

PuuSoi oli nyt esillä tavallaan kolmatta kertaa, samat tuttuakin tutummat soittopelit. Ala-aulasta / puusepän verstaasta löytyvät nämä kapineet, saarnirumpu soi edelleen todella mukavasti. Frontside ollie eli skeitin dekistä valmistettu lyyrakin oli yhtä epävireisessä kunnossa kuin alkukesästä.

Saarnirumpu - PuuSoi

Lanun puistossa näyttely kokoaa Juha Tanhuan valokuvanäyttelyn Puusepän Verstaaseen 1. krs. Esillä Kookkaita kuvia Lanun veistoksista, kuvat otettu keinovalaistuksessa pimeän/ hämärän aikaan. Hyviä kuvia, koko on ainakin riittävä, ei tarvitse tihrustella.

Lanun puistossa

Ps. Sibeliustaloon on vapaa pääsy arkisin 10-16. Jo ihan arkkitehtuurisistakin syistä kannattaa käydä vilkaisemassa pytinkiä sisäpuolelta. Lisää tietoa näyttelyistä ja tapahtumista löytyy nettisivuilta.

Sibeliustalo

Share