Avainsana-arkisto: sorvatut rasiat

Lastuja lastuja

Työkuvia ja työaiheita olen viimeaikoina saanut aika nihkeesti blogiin saakka, oman pään selvittämisen kannalta olisi ehkä jokseenkin suotavaa saada niitä ulos. Ja ainahan niissä on potentiaalia poikia tilauksia ja työtehtäviä. Sorvaus tuo suuren suuri intohimoni on tuonut tukun mielenkiintoisia töitä eteeni. Ja pakkohan sitä on joitakin projekteja tehdä ihan silkasta mielenkiinnosta ja tiedonnälästä.

tuoreena sorvattuja aihioita

Viimeaikoina olen sorvannut muutamia tuoreina sorvattuja kulhoaihioita, odottelemaan kuivumista ja lopullista sorvausta. Tuoreen puun sorvaus on varsin vaivatonta ja usein hiukan kosteaa puuhaa, lisäksi lastuja tulee runsain mitoin. Olenkin nyt pyrkinyt myös keräämään osan noista pitkistä spagettimaisista lastuista talteen, kuivumisen jälkeen niitä kun voi hyödyntää pakkauksissa yms. Kuvassa tuoreena sorvattuja visakoivu kulhoaihioita. Puu kuivuessaan muuttaa muotoaan, joten seinämiin on jätettävä riittävästi materiaalia, jotta kulho pystytään muutaman kuukauden kuluttua työstämään valmiiksi. Tällä kertaa olen myös punninnut kosteiden kulhojen painot ja kirjannut ne ylös, voin täten tarkkailla niiden kuivumista. Vuorokaudessa vasta sorvatusta aihioista putosi jopa 50g painoa kosteuden haihtuessa, ja nyt puhutaan n. 500g alkupainoista. Kuvan kulhot lienevät valmiita joskus puolen vuoden pästä.

Tuoreaihio visakoivua

Visa sekä mahdolliset lahoviat saa aikaan koivussa hienoja värienvaihteluja. Esineistä tulee huomattavasti mielenkiintoisenpia kun niissä on jotain mihin kiinnittää huomiota. Sorvasin muutaman aihion myös valmiiseen paksuuteensa ja sijoitin paperipussiin kuivumaan. Paperipussi hidstaa kosteuden poistumista ja estää näin ollen voimakkaasta kuivumisesta johtuvaa halkeilua. Riippuen eri lähteistä, on erilaisia tapoja kuivata tuoreesta sorvattuja esineitä, joten pitkälti onkin työnä vain löytää se itselle sopivin tapa. Seurataan tilannetta ja katsotaan ajoittain mitä pussien sisällä tapahtuu.

Puurasiat kannella

Kuivasta puusta heti valmista. Kuvassa jalavasta ja tammesta sorvattuja kannellisia kippoja / rasioita. Kuivan puun sorvaus mahdollistaa tuotteen saattamisen nopeasti ns. myyntikuntoon. Esine on täysin hiotavissa ja pintakäsiteltävissä oikeastaan välittömästi. Kuvan rasioihin tein naftisti istuvat kannet ja pariin korkeampaan rasiaan magneetilla kiinnittyvät kannet. koko luokat 8-10cm halkaisijaltan.

suolakipot jalavasta

Jalavaiset ”suolakipot” saivat kanteensa magneetit, kansi pysyy napkasti paikoillaan mutta on silti helposti avattavissa. tiukalla sovutuksella olevat kannet kun vaativat enempi voimaa ja tekniikkaa avaukseen, niin eivät oikein sovellu käyttöön jossa niitä on tarve aukaista jatkuvasti. Irtokansi ei oikein houkutellut, niin päädyin 5mm magneetteihin joita löytyy mm. Sinelli -askarteluliikkeestä. todella hyviä magneetteja ovat olleet. Samaisesta paikasta löytyneitä 10mm magneetteja on käyttänyt myöskin ja ollut varsin tyytyväinen.

Pitää koettaa lähiaikoina niputella jokinsortin sorvattujen tuotteiden kuvagalleria tms. Tuota pikkusälää ja erilaisia testejä kun näyttää kertyneen nurkkiin ihan mukavasti.

Share