Näyttely toimii loppuvuodesta julkaistun Puusta Suomesta -kirjan eräänlaisena julkaisunäyttelynä. Näyttelyyn mukaan on valikoitunut mielenkiintoinen joukko kirjassa esiteltyjä puualan toimijoita tuotteineen. Puusta tehdään Suomessa yhä paljon kaikenlaista, rakennusteollisuuden tarpeiden alkujalosteista aina ulkomaita myöten mainetta niittäviin design esineisiin asti. Puusta on siis tosiaankin moneksi. Nyt kannattaa pyörähtää itse paikalla Satamakatu 2:ssa.
Kirjan on tuottanut Kristalli-julkaisut ja sen koostamisesta ovat vastanneet Puuviestin päätoimittaja Tuula Uitto sekä graafikko-muotoilija Susa Laine. Kirjaa saa ainakin tilaamalla hintaan 35€ + toimituskulut, täältä!. Voisin kuvitella että myös näyttelyyn olisi myyntikappaleita saatu mukaan. Näyttelyyn kannaattaa lähteä muutenkin väijymään mahdollisia myyntituotteita .