Pro puun gallerian otti haltuun tammikuun alussa Olavi Lindenin näyttely – Soittimia ja muita työkaluja. Esillä on kerrassaan herkullinen kattaus arkipäivän designia aina protojen kehitysvaiheilta valmiiseen tuotteeseen. Sekä ”kylähullun” keksintöjä ja soivia instrumentteja. Kaksi melko erilaista maailmaa kohtaavat ja tukevat toisiaan monellakin eritavalla. Sattumaltakin kehitettyjä ja keksittyjä innovaatioita voi yhdistää eri tarpeisiin, esimerkiksi soutupyörän liikkeelle paneva mekanismi on löytänyt tiensä myös oksasaksien voiman siirtoon.
Olavi Linden teki työuransa Fiskarsilla, toimien pääsuunnittelijana 1984-2009. Esillä onkin saksituotteiden kehitystyötä ja työn tuloksia, kynsisaksista oksasaksiin. Vuonna 2002 Linden sai muotoilun valtionpalkinnon. Linden on vihitty myös kunniatohtoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 11.1.2013.
Arkipäivän esineiden lisäksi Linden on käyttänyt huomattavasti aikaa ja innostusta myös soittimien kehittämiseen. Esillä näyttelyssä on mm. viuluja ja erilaisia bassoja. Soittimien tavallisesta poikkeava äänen voimistustapa näkyy ja kuuluu, esimerkiksi torviviulu on visuaalisestikin erittäin hieno ja allekirjoittaneen mielestä varsin napakasti soiva kapine. Torven koolla voikin vaikuttaa huomattavasti äänenvoimakkuuteen, joskin reilu parimetsinen torvi voi keikkasoittimessa olla jollakin tapaa hankalahko. Akustisessa bassikitarassa oleva patentoitu rakenne saa aikaan suuremman äänenvoimakkuuden kuin mihin normaaleilla bassokitaroilla on totuttu pääsemään. Matalien taajuuksien kuultavaksi tuottamiseen vaaditaan paljon energiaa, jotta korva voisi kuulla matalia taajuuksia on paljon ilmaa liikutettava. Vuoden 2009 Frankfurtin musiikki messuilla Linden istruments pokkasi jonkin sortin kunniamainintaakin kyseisellä instrumentilla, aiheesta on video youtube-palvelussa.