Muoto, tuo aina niin kimurantti käsite, on valitettavan paljon kiinni itse kunkin omista mielikuvista. Yhtä oikeaa ei ole eikä liioin väärää. Lähdin metsästämään muotoja kulhoille. En kuitenkaan halunnut tehdä ihan kamalan sekavaa seuruetta. Sarjan kukin kulho on samasta visakoivu -pöllistä, aihiot ovat kooltaan lähes identtisiä, lieviä luonnon sanelemia kokoeroja lukuunottamatta. Visakuvio on kaikissa varsin maltillista, hieman loimua mukana. Materiaali oli varsin hyvässä kunnossa, vain pöllin päistä piti kymmenisen senttiä hävittää halkeilun takia.
Pyöreätä ja kantikkuutta, siinä reseptin alkusävelet. Kun muistaa pitää näpit oikealla puolen talttatukea, säästynee isommilta kolhuilta ja vekeiltä. Mikään helpoin sorvaustyö tämä ei ole, mutta ei se missään nimessä ole mitenkään ylitsepääsemätön. Vaatii tarkkuutta, terävät taltat ja aikaa. Hosua ei parane tai päätyy hyvin nopeasti tekemään ihan normaalin mallisia kuhoja. Perusideahan on jättää osa aihiosta pyöristämättä, jättää kulholel niin sanotut siivet. Niitä voi sitten ”muotoilla” haluamaansa asentoon. Työstin nämä hyvin pitkälle täysin aihion mukaan, mikäli päälipinnassa oli halkeamaa, niin siivet alas, ja mikäli ehjää, niin ylös.
Kuten aiemmin totesin, muodot ovat mielipiteitä. Itse olen tykästynyt ajatukseen jättää puun omaa luonnollista ilmettä tuotteeseen. Näissäkin kulhoissa näkyy tuota luonnon reunaa. Pintojen on muuten syytä olla käsin koskettaessa miellyttävän tuntuiset. Erilaiset tekstuuritkaan eivät olisi lainkaan pahasta. Tuotteen käytännöllisyyttä ei pidä kuitenkaan unohtaa, selkeät taide-esineet ovat sitten oma lukunsa, mutta usein niilläkin soisi edes jonkun viitteen jostain funktiosta olevan jäljellä.
Kulhojen vetoisuudet ovat varmaan desin sisällä samaa luokkaa, syvyys 5cm luokkaa ja halkaisia n. 10cm, Aihion mitat noin 15x15cm. Pintakkäsittelynä on pellavaöljy, joten kulhot sopivat ruoka-aineiden kanssa käytettäväksi. Koriste-esineeksi voisi pinnan käsitellä jollakin muulla tapaa, jolla saisi vielä tehostettua tuota visan kaunista kuviota.
Kello savottaa
Aiemmin aloittamani joulukello -projekti on tuottanut reilun kymmenkunta kelloa, visakoivusta sekä lahovikaisesta jalavasta. Kellot kilkkaavat kivasti toisiaan vasten, mitään kilistintä en tuonne sisälle laittanut, mutta sinne voisi helposti ripustaa vaikka pienen puisen pallon tai vaikkapa metallisen kulkusen.