Aihearkisto: Näyttelyt

Päreiks vaan

Kuluvaa kuukautta 11. päivä oli Lahden satamassa kylämarkkinat, myös Pro Puun edustalla oli tarjolla ”sirkushuveja”. Käynnissä olevaan Paanut, päreet ja piilutus -näyttelyyn liittyen oli paikalle saatu riukuaidan tekijä sekä pärehöylä höylääjineen.

Pärehöylä

Wanha Willähti-kerho oli ankkuroinut Zetorin ja vanhan pärehöylän paraati paikalle Mauno Hartmanin veistoksen juurelle, ukot vanhoissa vetimissään höyläsivät aimo kasan haapapäreitä. Melkoisia laitteita sitä on ennen käytetty, ei taida nykyiset työturvallisuusmääräykset täyttyä millään muotoa.

Päreen höyläystä

Tapahtuma keräsi hyvän ilman siivittämä ihan mukavasti yleisöä, ajoittain oli olevinaan jopa helteinen olo.

Pärehöylä
”Koneistoa”

Zetor
”Voiman lähde”

Panuut päreet ja piilutus -näyttely jatkuu vielä kesäkuun ajan. Kesäkuun alussa sen kylkeen kiilaa jäteviilu materiaalin työpajan/aivoriihen ideoita ja satoa. Itsekkin tähän osallistuen voisin omalta osaltani lupailla jotakin tavallisesta puutyöstä poikkeavaa..

Share

Soittimia ja muita työkaluja – prototyyppejä ja valmiita tuotteita – 2.2 asti

Olavi Linden - Fiskars työkaluja
Pro puun gallerian otti haltuun tammikuun alussa Olavi Lindenin näyttely – Soittimia ja muita työkaluja. Esillä on kerrassaan herkullinen kattaus arkipäivän designia aina protojen kehitysvaiheilta valmiiseen tuotteeseen. Sekä ”kylähullun” keksintöjä ja soivia instrumentteja. Kaksi melko erilaista maailmaa kohtaavat ja tukevat toisiaan monellakin eritavalla. Sattumaltakin kehitettyjä ja keksittyjä innovaatioita voi yhdistää eri tarpeisiin, esimerkiksi soutupyörän liikkeelle paneva mekanismi on löytänyt tiensä myös oksasaksien voiman siirtoon.
Soutupyörä

Olavi Linden teki työuransa Fiskarsilla, toimien pääsuunnittelijana 1984-2009. Esillä onkin saksituotteiden kehitystyötä ja työn tuloksia, kynsisaksista oksasaksiin. Vuonna 2002 Linden sai muotoilun valtionpalkinnon. Linden on vihitty myös kunniatohtoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 11.1.2013.
Olavi Linden - Fiskars työkaluja

Torvibasso

Arkipäivän esineiden lisäksi Linden on käyttänyt huomattavasti aikaa ja innostusta myös soittimien kehittämiseen. Esillä näyttelyssä on mm. viuluja ja erilaisia bassoja. Soittimien tavallisesta poikkeava äänen voimistustapa näkyy ja kuuluu, esimerkiksi torviviulu on visuaalisestikin erittäin hieno ja allekirjoittaneen mielestä varsin napakasti soiva kapine. Torven koolla voikin vaikuttaa huomattavasti äänenvoimakkuuteen, joskin reilu parimetsinen torvi voi keikkasoittimessa olla jollakin tapaa hankalahko. Akustisessa bassikitarassa oleva patentoitu rakenne saa aikaan suuremman äänenvoimakkuuden kuin mihin normaaleilla bassokitaroilla on totuttu pääsemään. Matalien taajuuksien kuultavaksi tuottamiseen vaaditaan paljon energiaa, jotta korva voisi kuulla matalia taajuuksia on paljon ilmaa liikutettava. Vuoden 2009 Frankfurtin musiikki messuilla Linden istruments pokkasi jonkin sortin kunniamainintaakin kyseisellä instrumentilla, aiheesta on video youtube-palvelussa.

Linden Instruments bassoja

Torvisoittimia - Olavi Linden

Share

Kuukauden näyttelynä

Vuosi kierähtää käyntiin Pro puu -gallerian osalta erittäin mielenkiintoisella näyttelyllä. Esillä on Olavi Lindenin soittimia ja työkaluja. Hyvin hyvin paljon Fiskarsin saksia 🙂 Ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely. Aiheesta lisää, kun näyttely avautuu ja saan sen dokumentoitua. Henkilökuvaa valoittaakseni linkitän tähän seuraavan videon.
http://www.youtube.com/watch?v=CJPGjxJRlPo

Share

Kattamuksia – Pro Puun joulukuun näyttelynä

KATTAMUKSIA
1.12.- 28.12.2012 , suljettu 6.12. ja 24.-26.12.2012

Millainen onkaan kattamus tai tarjoomus – kun materiaalina ovat puu, keramiikka, lasi, koristeet tai taide ja toteuttajina erialojen käsityöläiset?

Pro Puun galleria tilan täyttää tälläkertaa sekalainen seurakunta erilaisia pöytiä, joita ”koristavat” erilaiset asetelmat. Mistään perinteisestä joulunajan tai joulunhenkeen tehdystä näyttelystä ei todellakaan ole kyse, vaikka joulukuinen ajankohta voisikin moista enteillä. Ulkosalla tuulessa heilui toki muutama havugranssi, mutta sitä ja tarjolla ollutta glögiä lähemmäs ei joulu tällä kertaa tullut. Monet asetelmat ovat erityisen taidepainotteisia, kattamuksia sanan voisikin useamman pöydän päälisen nähdessään muuntaa muotoon; sattumuksia.

Pöydät itsessään tarjoavat uutta ja vanhaa, muodokasta ja monimuotoista. Käytännöllisyyttä sekä trendikkyyttä unohtamatta.
Sahapukki - Isko Lappalainen / Resapuu
Sahapukki on Isko Lappalaisen suunnittelema ja Rasapuun valmistama sohvapöytä, pöytää saa useilla puulajeilla sekä lasikantisen lisäksi puukannellisena. Kattamuksena Nurmi design Oy:n Turbaanit, joku joutunee syömään hattunsa.

Ruokapöytä
Kalle Helmisen tuotannosta paikalla olivat Perhospöytä sekä tämä lasikantinen zebraanosta valmistettu ruokapöytä. Kattamuksen suoritti Tiina Anttilan, Sulho, joka on valkoiseksi maalattu naudan kallo. Koruton ja vaikuttava.
Sulho - Tiina Anttila

Laukkupöytä
Kaarle Holmbergin Laukkupöytä, on nimensä mukaisesti pöytä joka kulkee laukkuna. Laukusta tulee avattessa pöydän kansi, sen sisältä löytyy alle kierrettävät jalat, sekä pienempi laukku, josta taas muodostuu jakkara. Kattamuksena Yksinäisen joulu, uniikkiliina pellavaa ja ohutviiluvaneria.

Suunnittelijan joulu
Tapio Anttilan Pedrolle suunnittelemaa pöytää kattaa teos; Suunnittelijan joulu, joka ilmeisimmin on sekin Tapio Anttilan käsialaa. Sekava pöytä ei ainakaan enteile maksa ongelmia, kuten tip top järjestyksessä oleva työpöytä kiinalaisen lääketieteen mukaan enteilisi.

Terveisiä Japanista
Kattamus, Terveisiä Japanista antaa ehkä enemmän sitä mitä se näyttelyn nimike lupaa. Keraamisia astioita ja syömäpuikot, viesti menee perille, eikä tarvitse edes hattua pistellä poskeen. Pöytänä Markku Tonttilan Leppäskä, joka tukeutuu kolmijalkaisiin pukkijalkoihin. Kyseiset pukkijalat ovatkin minun käsialaani, ne ovat tavallaan ensimmäiset versiot, sittemmin jo eteenpäin jalostuneista pukeista. Materiaalina kotoinen tervaleppä Lahden mukkulasta. Noita lankkuja tuli paljon fiilisteltyä silloin kun ne olivat työn alla, niistä valmistui silloin habitare-messuille 2 isoa lankkupöytää.

Korut
Päivi Saleniuksen Jatkoaika -pöytää koristaa Heli Kauhasen Korut. Jatkoaika on valmistettu asiakkaan omista pihapuista ja saa näin uuden elämän kalusteena kodin keskipisteessä. Pöytä on jatkettavaa -mallia, joten sen ääreen mahtuu tarvittaessa isompikin joukko väkeä.

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja osa esillä olevista kalusteista ja teoksista ovat myynnissä. Mikäli joulukiireiltä ehtii, niin kannattaa käydä ihmettelemässä ja inspiroitumassa.

Share