Aihearkisto: Näyttelyt

Woodism – muotoilua Kaivopuiston puista

Woodis, Virka Galleriassa - LOG

Helsingin Kaupungintalon Virka Galleriassa on Woodism – muotoilua Kaivopuiston puista -näyttely 29.6.-2.9.2012. Avajaistunnelma oli hyvä ja ”Kaivarin kalusteet” näyttivät kiinnostavan näyttelyvieraita. Ja olihan esillä erittäin vaikuttavan näköisiä teoksia. Pääosin jalavaa ja lehmusta sisältäviä kalusteita oli penkeistä pöytiin, kelloja ja naulakoita ym.

Woodism Virka Galleriassa - Äksät

Itselläni on ollut ilo olla mukana tuottamassa näitä kalusteita, näistä harvinaisista materiaaleista. Kaivopuiston puut ovat eittämättä nähneet ja kokeneet paljon. Jalavista löytyi sahauksissa mm. kranaatin sirpaleita, tavallisempia sahanterän surmia ovat naulat.

Ensimmäisen kuvan sohvapöydän on suunnitellut Timo Suutari. Pöydän nimi on LOG ja siinä pääpainona oli jalavan luonne. Akryyliset jalat saavat kalusteen näyttämään leijuvalta puu tuubilta. Melko haastava mutta mukava projekti kaikkineen, Putkilo kapenee vähän joka suuntaan ja melkeimpä kaikki verstaan koneet käsityökaluja myöten oli jossain vaiheessa duunia käytössä.

Toisena duunina, tai oikeastaan toisena kolme duunia tähän näyttelyyn. Tapio Anttilan suunnittelemat Äksä -pöydät, joista kaksi on sohvapöytä kokoa ja yksi kahvipöytä kokoa. Melko simppelin näköinen toteutus, osasi omalta osaltaan olla ajoittain hiuksia nostattava. Jalavasta valmistettuja puujalkoja yhdistää 8kpl metallisia kieppi tankoja, ja päälipintana toimii karkaistu 8mm lasi. Pienempien halkaisija 80cm ja isomman 100cm.

Woodism Virka Galleria

Paikalta napattuja kuvatuksia. Jossain vaiheessa ehkä toimivampi galleria systeemi.

[print_gllr id=483]

Share

Lahti design Sibeliustalossa – Luhta heitti pyyhkeet kehään

Luhta heitti pyyhkeet kehään

Sibeliustalossa on kesänäyttelynä 29.6-27.7 nähtävillä Lahti design, PuuSoi sekä Lanun puistossa -näyttelyt. Piipahdin paikalla pariinkin otteeseen ja mukaan tarttui datakasallinen digikuvatuksia. Esillä oli jo tuttuja juttuja sekä uusia ”huttuja”.

Lahti design

Lahti design, paikallisten isojen toimijoiden tuotteita oli esillä varsin näyttävästi, kehille asennettuina. Sibeliustalon avara Metsähalli antaa tilaa ja oikeutta näille isoille ympyröille. ”Näähän on mageita” -tunnepuuska pääsi melkein yllättämään pienen sieluni. Paikalla Luhdan lisäksi oli Fazer, Kemppi, Halton, Teknoware, Hartwall, Oilon, Isku, Stora Enso sekä Versowood. Kerrassaan upeita renkuloita. Metallisiin renkaisiin oli muiden tuotteet niputettu paitsi versowoodin, jolla luonnollisesti oli puusta valmistettu samaa muotokieltä mukaileva ”reikä” liimapalkissa -tyyppinen ratkaisu.

Teknoware - exitit
Kemppi

Lahti designiin lienee lukeutunut myös muotoiluinstituutin opiskelijoiden Soul of Design näyttely ,joka liki samassa määrin oli esillä jo aiemmin kesällä, Jazztorin yhteydessä. Tuttuja tuotteita siis, joten pääsin vielä kerran kuvailemaan Kirsi Enkovaaran suunnitteleman Memories sohvan. Minähän sen rungon olen tehnyt ja tämä oli tosiaan jopa toinen kerta kun pääsin täysin valmista tuotetta ihailemaan.

Memories sohva - Kirsi Enkovaara

PuuSoi oli nyt esillä tavallaan kolmatta kertaa, samat tuttuakin tutummat soittopelit. Ala-aulasta / puusepän verstaasta löytyvät nämä kapineet, saarnirumpu soi edelleen todella mukavasti. Frontside ollie eli skeitin dekistä valmistettu lyyrakin oli yhtä epävireisessä kunnossa kuin alkukesästä.

Saarnirumpu - PuuSoi

Lanun puistossa näyttely kokoaa Juha Tanhuan valokuvanäyttelyn Puusepän Verstaaseen 1. krs. Esillä Kookkaita kuvia Lanun veistoksista, kuvat otettu keinovalaistuksessa pimeän/ hämärän aikaan. Hyviä kuvia, koko on ainakin riittävä, ei tarvitse tihrustella.

Lanun puistossa

Ps. Sibeliustaloon on vapaa pääsy arkisin 10-16. Jo ihan arkkitehtuurisistakin syistä kannattaa käydä vilkaisemassa pytinkiä sisäpuolelta. Lisää tietoa näyttelyistä ja tapahtumista löytyy nettisivuilta.

Sibeliustalo

Share

Näyttelyn rakennusta

Tänään 26.6 pitäisi näyttelyn aueta, ja vielä on muutama homma rästissä. Viime yö meni melko pitkään näyttelyä rakentaessa. Laitan pienen kuvan tarjoamaan esimakua siitä mitä osaltani on tarjolla. Myöhemmin teen tänne kattavamman tsekkauksen näyttelyssä esillä olevista teoksista ja esineistä. Toivon, että näyttely herättää mielenkiintoa ja keräisi jokusen kävijän. Porkkanana, paikalla on tarjolla kahvia, päivittäin.
Betula pendula - sneak peek

Share

Kohti koivua

Koivuaiheinen näyttelymme lähestyy uhkaavaa vauhtia, ja jotain pitäisi jo alkaa olemaan valmiinakin. Ikään kuin itselle todistellen merkitsen tänne ylös pari rastia. Eli edistytty on vaikka siltä ei aina itsestä tunnukkaan.

Koivun tuohen inspiroimana sain ajatuksen tuohisista koruista yms, joihin jotenkin sujuvasti päätin yhdistää nahkaa. Nahkaa siksi, että sitä sattuu olemaan nurkissa valmiina ja oletus että se liimattuna tuoheen toisi riittävästi kestävyyttä ajattelemilleni tuotteille. Nahkasta on tullut rannekkeita tehtyä jokusia ja ajatelin että tuohikuosilla kyseinen voisi olla varsin viehättävä. Näitä on nyt syntynyt leveää ja kapeaa, yhdellä, kahdella ja jopa kolmella kiepillä, ja tarkoitus olisi tehdä myytäväksi asti.
Tuohikorut - Rannekkeet

Toinen aivan käsittämättömän omaperäinen ideani oli yhdistää tuohi myös koiranpantaan, ja tulihan siitä tehtyä myös lompakkokin. Kaulapannassa erityisen tärkeätä on kestävyys, joten tuohi tarvitsee kaverikseen nahkan. Samalla rakenteella, kuin aikaisemminkin tekemäni pannat olen nämäkin tehnyt. Nyt kuorikerrosta vain koristaa tuohipinta. Panta on siis mallia puolikuristava, sisä- ja ulkopinnan välissä on nylon vahvistus. Kuvassa kaksi pantaa, joista toinen hieman pienempi. Omaan silmään näyttäisi tuo ruskea nahka toimivan sisäpinnalla paremmin, valkoinen luo hieman liikaa kontrastia, sillä eihän se tuohikaan ole puhtaan valkoista. Ja koska kyseessä on myynti näyttely, on nämäkin tuleva myyntiin. Ja erikseen tilauksesta, mittojen mukaan näitä voidaan siis valmistaa muitakin kokoja.
Kaulapanta tuohesta - Dog collar made of birch bark

Tuohen oletettu kestävyyshän on kovaa luokkaa, mutta sen nuhraantumista varjellakseni olen vetänyt surutta kerroksen lakkaa pintaan. Tuohessa kun on useita kerroksia, niin pintaa voi jossain määrin myös uudistaa, repimällä vanhaa pois, mutta tällä tyylillä se loppuu aikanaan ja jäljelle jää pelkät liimat nahan päälle. Ja niille jotka itse halajavat tehdä tuohesta jotain, niin elävästä puusta älkää tuohta repikö, tuohen ottoon pitää olla maanomistajan lupa. Tuohi irtoaa parhaiten näin alkukesästä juhannuksen tienoilla. Tuohta saa myös ostaa, mm. arkkeina 50cm x 50cm sadan kappaleen paalin hinta pyörii jossain sadan euron nurkilla. Askartelutuohta saattaa myös löytää mm. Pro puun gallerian shopista, huokeaan hintaan.

Share

Designia internationaalisesti Lahdessa

Signpost IMIAD - Lahti

Rantagalleriaan on tupsahtanut pari uutta teosta. Pro puu ry ylläpitää rantagalleriaa, joka esittää ympäristötaideteoksia eteläisen vesijärven ranta-alueilla. Kansainvälisen koulutusohjelman, International Master of Interior architectural design IMIAD-työryhmä on toteuttanut Piano paviljongin viereiselle laiturialueelle penkeistä koostuvan Singpost -teoksen. Jokaiseen penkkiin on myös kaiverrettu mukanaolevien opiskelukaupunkien nimet. Joista Lahti -teksti koristaa selkeästi joukosta erottuvinta penkkiä. Vähäsen on saumoissa halkeamaa, mutta kasassa näyttäisi pysyvän.
Signpost IMIAD - Lahti

Toinen teos löytyy hieman pidemmältä niemestä, uimarannalta. Räsymattoja muistuttavat värikkäät lautalaverit ovatkin oivasti nimetty, Räsymatot. Ilmeisesti auringonottoon suunnitellut loikoilualustat, eivät kuvaus hetkellä ainakaan nauttineet auringonpalvojien luottamusta, vaan jengi pysytteli perinteisillä vilteillä ja pyyhkeillä. Piristävät värit, aika näyttää mikä on lopputulema. Ensimmäinen kunnon koetinkivi on juhannus viikonloppu.
Räsymatot - Lahti
Räsymatot - Lahti

Share