Aihearkisto: Taide

Puu soi! -workshop

Puu soi - puusoitin projekti

Jo aiemmin avaamani aihe, Savi ja puu kaupungissa wdc -hankkeen puusoittimien workshop on aloiteltu tällä viikkoa Pro puun tilossa Lahden satamassa. Keskiviikkona galleriatilaan saapuikin joukko erilaisia soittimia, ja torstaina paikalle oli ilmaantunut myös muutama osanottaja oman soitin hankkeensa kera. Alelkirjoittaneella on skeittilauta-lyyra ollutkin valmiina jo hyvän tovin. Varsinaiseen workshoppiin nähden muutaman päivän varaslähdöllä aloiteltu soitinprojekti Esko Ihalaisen kanssa on myös hyvällä mallilla, oikeastaan viimeistelyjä vaille valmiina. Saarnirumpu on myös valmistumassa, hitaasti mutta varmasti. Kalvomateriaaliksi on tulossa samaisesta saarnesta valmistettu ohuen ohut liimalevy.

Puu soi workshop päivä 10.05

Muiden puusepäntöiden ohella koetan vielä pusertaa yhden kokeellisen soittimen, ohuista pihlaja levyistä. Aikaa on hyvin rajallisesti, ensi viikon jälkeen soittimet kootaan ja viedään esille Lahden jazztorille. Josta sitten kesäkuuksi Sibeliustalon nättelytilaan. Kesän mittaan yleisöllä on hyvät mahdollisuudet päästä ihmettelemään ja kokeilemaan erilaisia puisia soittimia.

Puu soi workshop päivä 10.05

Share

Woodment – epäesineistöä

Woodment
Pro Puu -galleriassa 30.4 asti oleva Woodment -näyttelyn esineistön ovat toteuttaneet Lahden Ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin kalustemuotoilun opiskelijat. Esillä on kahdeksan hyvin erilaista teosta, joiden yhdistävänä tekijänä ovat puurakenteet ja erilaiset kalustehelat. Opiskelijat ovat saaneet luvan kanssa ”hullutella” ja suunnitella sekä valmistaa Häfelen tuottamia heloja apunaan käyttäen epäesineitä.
Woodment
Mukana projektissa kalustemuotoiluopiskelijat:
Onni Aho, Tuomas Auvinen, Shoko Bamba, Niina Hyry, Esko Ihalainen, Eija Kokko, Roope-Oskari MIettinen ja Matilda Palmu.

Minulla oli ilo olla mukana toteuttamassa yhtä näistä näyttävistä esineistä. Eija Kokon suunnittelema monitahdokas koottiin ja viimeisteltiin lukuisten vaiheiden jälkeen verstaalla. Erikoismaalari Pekka Kulovuori loihti ”pömpeliin” vielä huikean korkeakiiltoisen maalipinnankin, luvattoman tiukassa aikataulussa. Yhteistä näille töille oli muutoinkin erittäin tiukka aikataulu, mutta hienosti kaikki työt olivat deadlineen mennessä valmiita.
Monitahdokas - Woodment
Monitahdokkaan perusmuodot löytyvät geometriasta, palat on pinottu päällekkäin ja niiden välissä on pyörimisliikkeen mahdollistavat helat. Alimmassa osassa on vetolaatikko, jossa suljettaessa hidastus. Keskimmäisestä osasta löytyy ylösnouseva luukku, siinä olevissa heloissa oli runsaasti säätömahdollisuuksia. Puuseppänä näitä erilaisia heloja hypistelee kyllä mielellään, ei niitä kuitenkaan joka päivä asennettavaksi tule. Ylimmässä kolmionmuotoisessa osassa on kaksi aukeavaa ovea. Laatikot on valmistettu mdf-levystä ja maalattu korkeakiiltoisiksi. Kaiken kaikkiaan mukavan monipuolinen projekti.

Lukki - Woodment
Aiemmistakin projekteista tutuksi tullut Ihalaisen Esko oli loihtinut ison Lukin sylinterisaranoita käyttäen. Eskon puuseppä-taustaisuus on havaittavissa hyvin viimeistellyssä sorvattuja osia sisältävässä tuotteessa.

Muutama kuva esillä olleista muista teoksista.

Kurki - Woodment

Doooor - Woodment

Puupölkyt - Woodment

Viuhka - Woodment

Vetokuutio - Woodment

Share

Kaivertelua ja leimailua

Tälle vuodelle asetettuja ”tavoitteita” olen pyrkinyt saavuttamaan, näistä yksi oli tämä leimasin-homma. Piirtämisen ja maalaamisen lisäksi minua on aina kiehtonut painaminen. Painaminen leimasimella, on sellainen muoto johon kykenee ihan kotosallakin melko vähin investoinnein. Kaiverettava materiaali asettaa joitakin vaatimuksia työkalujen suhteen, puulle sopivat veistoraudat ja linoleumille linoveitsi. Linoleum onkin kumin ohella helposti työstettävää materiaalia ja siitä loihtii nopeasti leimasimen. Puun kaiverrus taas vaatii enemmän aikaa ja tarkkuutta, vaikka pitää linonkin kanssa olla tarkkana.

Pääkallo leimasimet, linoleum ja puu
(Linoleum ja puuleimasin)

Linoleumia oli yllättävän haastava löytää täältä Lahdesta, Remrantti sitä ystävällisesti sitten hankki muutaman palan tarpeisiini. Samasta kaupasta mukaan tarttui myös linoveitsi muutamalla erilaisella vaihtoterällä varustettuna. Linoveitsi on petollisen terävä, tämän muistin peruskouluajoilta, jolloin linoa työstettäessä pääsi ote hieman lipsumaan. Tällä erää ei ole havereita vielä sattunut. Tiimarista bongasin alelaarista isoja pyyhekumeja, joista muutama päätyi myös leimasin projekteihin. Leimasin tarkoitukseen tarkoitettua kumia ei tunnu oikein löytyvän, joka voisi parhaiten toimia noiden myytävien mustetyynyjen kanssa. Musteita on kyllä useampaa eri sorttia ja väriä tarjolla. Koekäyttöön ostin Distress Ink musteen ja se toimii parhaiten juuri noiden pyyhekumeista tehtyjen leimojen kanssa.

Make my day
Clint Eastwood – ”Dirty” Harry Callahan pääsi esittävään osaan seuraavassa linoleimassa. Kuvalla on kokoa n. A4:n verran, leimajälki ei vielä silmiä hivele. Hankintalistalla on sopivat musteet sekä kumitela niiden levittämiseen. Karkea vedos tehty tuolla Distress Ink tyynyllä vanerille.
Clint Eastwood linoleimasin
Kangasvärin levitin vaahtomuovitelalla ja painoin pari koetta kankaalle sekä yhden valmiiseen kassiin. Jälki ei ole tasaista, mutta kuitenkin tyydyttävää, ehkä jopa sopivasti hataraa.
Dirty Harry Callahan kangaskassi

Print Block
Kaiken tämän askartelun päämääränä on toimivan print blockin valmistus. Puusta kaiverrettu painolaatta, puupiirros, monotypia. Alustana voi toimia niin paperi kuin kangaskin, jokainen painettu vedos on yksilöllinen. Puulevyyn siis kaiverretaan ne kohdat jotka halutaan jättää lopullisessa vedoksessa ilman väriä. Kuvan vedostamiseen kaiverrettuun laattaan telataan muste ja se painetaan/prässätään paperia tms. vasten.
Print block Pääkallot ja tähti
(Työnalla oleva painolevy vanerista)

Periaatteessa leimaamiseen kelpaa mikä vain materiaali johon on mahdollista kaivertaa haluttu kuvio. Skräppäyksessä käytetään paljon erilaisia leimoja ja leimoja onkin saatavissa edullisesti eri askarteluliikkeistä. Valmiiden leimojen aiheet vaan on niitä perinteisiä ja tylsiä, joten siitä suivaantuneena olen tässä valmistanut joukon erilaisia pääkalloleimoja.
Jääkiekosta leimasin
(Jääkiekosta kaiverrettu leimasin)

Share

Arts and stuff

Reilu viikko on vierähtänyt valmistellessa kahta ”veistosta”. Jo pidempään mielessä kehittynyt idea, palata juurille ja kaivella sieltä materiaalia. Siinä sitten ohessa tuli muutakin. Törmättyäni blogiin / näyttelyyn ”I used to skate once” sain tarvittavan sykäyksen lähteä purkamaan noita aivojen idealohkoja. Joten tämä on toivottavasti vasta alkua, ja jatkoa seuraa..
Deck Art
(Skate deck ”Grab”, kuvassa myös joskus aiemmin maalailtu, myöskin skeittiaiheinen taulu)

Deck Art
(”Grab”, Fimon massasta muovailtu käsi, ja kaiverretut kynsien jättämät jäljet)

Ihan ongelmitta ei tämä projekti syntynyt, alkuun käyttämäni Mastonin vesiohenteinen spraymaali osoittautui kaikkea muuta kuin sopivaksi. Pitää kyllä sanoa, että hinnaltaan kaksi kertaa kalliimpana perinteiseen verrattuna olisi kuvitellut, että lähes hajuton -ominaisuus ei olisi ainoa hyvä puoli. Jotain mustaahan sen piti olla, ulos tuli lähinnä harmaata vaahtoa, joka kyllä kuivuessaan muuttui mustemmaksi. Yksi kannu ei alkuunkaan riittänyt peittämään tuota dekkiä, joten marssin kauppaan ja valitsin telattavan kalustemaalin. Johan alkoi peittämään ja värikin on mitä kannessa lupaillaan.

Mastonin kannu saikin sitten väriä ylleen ja vähän kuplaista mielikuvaa tuovia kalloja, ihan vaan raffisti maalitussein tuhrattuna.
Spray can art
(Spray Can lähikuvassa)

Ja pitihän sille nakertaa vielä kehyksetkin. Nurkista löytyi lojumasta sopivat palaset kulmalistaa, josta nikkaroin sopivat kehystimet. Virittelin kannun läpi rautalangan ja ripustin koko komeuden kehysten väliin roikkumaan. Taustalevystä vielä pieni naula läpi jolla kannu pysyy sopivassa asennossa eikä heilu valtoimenaan. Kehykset taustoineen saivat kultaisen sävyn, joka on palettiveitsellä liipattu pintaan.
Spray can art
(Spray Can kehyksissä, kuvassa myös koivu reliefi, tuppeen sahatun lankun särmäyksestä jäänyttä soiroa)

Share

WALLS final, day 3

Fin Ballet Les Pallets

Kolmen, tai oikeastaan kahden ja puolen päivän aherrus on nyt takanapäin. Pro Puu -keskuksen eteen on valmistunut viisi hyvin erilaista lumi, jää ja puu veistosta. Yhdessä Tuomas Vilpakan kanssa muodostimme Pro Puun tiimin ja vastasimme yhden seinämän toteutuksesta. Materiaaliksi päätyi varastolta löytyneitä kuormalavoja. Muiden seinien valmisteluista vastasivat eri koululta kootut opiskelijatiimit, sekä yhtä seinää oli ahkeroimassa joukko reippaita päiväkotilaisia.

WALLS 2012
Yllä olevan seinän toteutuksesta vastasivat Humpulan päiväkodin lapset. Pro Puun nokkamies Markku Tonttila esivalmisteli seinän koivuisine runkoineen ja lapset saapuivat tiistaina viimeistelemään seinän Jäädyttämillään ”lehti”-aihioilla. Ilme on pirteä ja tuo hieman metsäistä fiilistä.

WALLS WDC 2012
Taidekoulun porukka omalla sarallaan päätyi ylläolevaan lopputulokseen.

WDC WALLS
Kymenlaakson ammattikorkeakolun ryhmän työ on ehdottomasti ollut haastavuudeltaan vaativin. Suunnittelu olikin tehty hyvin tarkasti ja samalla tarkkuudella myös vastasivat toteutuksesta. Lumivallissa olevaa aukkoa ympäröi hallitusti asetellut kepit, luoden näin pintaan liikkeen tuntua.

pallit jäässä
Muotsikan porukka upotti muutaman tuolin osaksi seinää. Hauska idea se on tämäkin, ainakin työnimellä ”pallit jäässä”. Frozen Memories taisi olla se virallinen nimitys.

FIN BALLET LES PALLETS

Teokset ovat siis Satamakatu 2:ssa nähtävissä, teosten tekijöistä yms. lienee tuleva tiedot ainakin paikan päälle.

Share